Hanhien ja joutsenien yöpymislento, Preiviikinlahti, Pori, 22-24.3.2008

Tänä keväänä joutsenten ja hanhien jäätyä pitkäksi aikaa aloilleen, on ollut hyvä tilaisuus päästä seuraamaan lajien iltalentoa pelloilta
yöpymispaikoille. Suurin osa liikehdinnästä tapahtuu auringon jo laskettua ja jatkuu pitkälle pimeään. Osa linnuista tullee yöpymis-
paikoille vasta pimeässä. Yöpymislentoja seuratessa ei helposti ymmärrä, miten joku voi väittää tuntevansa metsästyksen yhteydessä
iltalennolla olevat linnut ja ampua vain rauhoittamattomat lajit!Yöpymispaikoilla tyynejä ja kirkkaana iltana on upea tunnelma, kun
kymmenien lintujen parvet putoavat jo paikalla olevien lintujen joukkoon. Joutsenten ja hanhien äänet kiirivät kuulaassa illassa.
Tunnelmaa on vaikea kuvata, se täytyy kokea!


Aurinko laskee Preiviikinlahdella

Aurinko on juuri laskemassa. Osa yöpyjistä on paikalla, mutta suuri osa vasta tulossa.


Paarnoorin veneranta

Keväinen ilta pimenee hitaasti. Hanhien ja laulujoutsen yhteysäänet kaikuvat lahdella.


Jäätynyt lahdenperä

Lahden ollessa jäässä, yöpyjät kertyvät pienelle alueelle.


Yöpymisparvi kaukaa

Yöpymisparvi ahtautuu pienee sulaan tunnelma on tiivis.


Osa yöpymisparvesta

Osa samasta yöpymisparvesta.


                                                                                                                                                                                     Kommentoi

22.-24.3.2008  Preiviikinlahti, Pori, Finland

Copyright, 2008  Antti J. Lind