Merenkurkkuristeilyä, Uusikaarlepyy - Mustasaari, 12.-13.7.2013
Weblokit
Merimetsoprojektin poikastuottolaskelman aika. Parin päivän veneretki laajasti Merenkurkun saaristoon. Retken päätarkoituksena oli laskea merimetsojen poikastuotto saarikohtaisesti ja tarkastaa myös useampi vanha pesimäluoto sekä tietenkin uusien mahdollisten etsintä. Kierros aloitettiin Uudenkaarlepyyn Monåfjärdeniltä, jossa katsottiin viisi pesimäluotoa. Ehtoon edellä poikettiin vielä Pjukenilla ja Ivankallanilla toteamassa merimetsojen puuttumisen ja katselemassa ruokkeja.

Aamusta Malornalle, jossa lohduton näky vastassa, yhteensä 73 tuhottua merimetson pesää. Nämä oli hävitetty jo munavaiheessa. Paikalla kierteli vajaa sata vanhaa lintua. Kohti Raippaluotoa, jossa pari tyhjän pesimäsaaren tarkastusta pohjois- ja länsireunalla. Iltapäivällä poikettiin Svedjehamniin kaffeelle ja katsomaan rikkonaista rannikkoa. Telkkiä, tukkasotkia ja silkkiuikkuja runsaasti. Loppupäivästä veneiltiin vielä Vaasan eteläpuolella.


Fjärdsgrundet

Tästä se sitten aloitetaan Fjärdsgrundet Uudenkaarlepyyn Monåfjärdenillä. Saaressa pesii merimetsojen lisäksi reilu 50 paria selkälokkeja.


Fågelgrund, pieni

Pohjanmaan suurin kolonia on kahdella pienellä luodolla, Fågelgrundilla. Pääosa poikasista isokokoisia, ei kuitenkaan vielä ihan lentäviä.


Fågelgrund, iso

Fågelgrundin isompi saari on lähes kauttaaltaan asutettu.


Tarkkailijat

Monåfjärdenillä meillä on seurana tarkkailijoita Ylestä, ELY-keskuksesta ja paikallisesta jakokunnasta.


Majsagrundet

Jatkoimme lännemmäs Majsagrudetin kahden luodon koloniaan. Poikaset siistissä nipussa saaren keskikohdalla, joten laskeminen tässä kohtalaisen helppoa.


Pjuken

Sitten ulommas merelle. Kohtalainen luoteistuuli läiskytti vettä ja heilutti Busteria. Pjukenilta lähti reilu 50 merimetsoa, jotka eivät näyttäneet pesiviltä. Saaressa pesii lokkeja 150, ruokkeja 100 ja riskilöitä 50 paria. Mukava lintusaari.


Ivankallan

Päivän viimeinen kohde oli Ivankallan, jossa lokkeja ja muutama ruokkipari, ei merimetsoja.


Malorna, tuhotut pesät

Aamusta taas liikkeelle ja Malornan saariryhmään. Paikalla luppomerimetsoja ja syykin selvisi. Pesät on tuhottu jo muutamia viikkoja sitten.


Mellangrynnan, Björköby

Raippaluodon pohjoiskärjessä on ollut myös muutaman merimetsoparin pesintäyritys pari vuotta sitten. Nyt paikalla ei yhtäkään lintua. Mellangrynnan näytti olevan harmaa- ja selkälokkien pesimäluoto. Uloimmilla pikkuluodoilla runsaasti ruokkeja ja riskilöitä.


Suolasirotin ja HL

Täytyihän se suolasirotin käydä katsastamassa.


Svedjehamnin edustan rantaa

Hulppeat näkymät rikkonaiseen saaristoon. Tästähän voisi vaikka jotakin löytää...


Svedjehamn

Tornin itäpuolella on Svedjehamnin satama.


Ja maihin...

Ja maihin...


Kommentoi
12.-13.7.2013 Uusikaarlepyy - Mustasaari, Finland
Weblokit
Copyright, 2013  Antti J. Lind