Merisirrejä ja ulkosaaristoa, Pohjankalliot - Eeköre, Luvia, 10.10.2015
Weblokit
Taisi olla pitkään aikaan ensimmäinen aamu, kun oli mielekästä kiertää Luvian ulkokallioita. Aamusta vain heikko itätuuli, puolipilvistä ja lähes nollakeli. Tyynestä kelistä huolimatta kohtalaisen voimakas merenkäynti. Aamutuimaan Pohjankalliolle parin tunnin merikatseluun. Staijjauksen jälkeen muutaman saaren komppaus ja siitä ulkokallioille merisirrejä etsimään. Iltapäivän puolella vielä muutaman saaren komppaus ja paikallisten lintujen katselua.

Vesilintuja alueella vielä kohtalaisesti, päälajeina telkkä ja tukkasotka. Heinäsorsia ja haapanoita liikkui vähän joka suuntiin, kaipa ne pääasiassa paikallisia olivat. Merimetsoja enää jäljellä vain pieni määrä, alle 40. Pikkulintuja oletetusti aika niukasti. Yllättäen peukaloisia oli vähän joka saaressa, jopa pelkillä kallioilla. Niittykirvisiä löytyi yhteensä 6 yksilöä, joukossa 1 luotokirvinen. Syksyn ensimmäinen merisirrien etsintäkin tuotti tulosta: Lännennaulojen kalliolla pieni kolmen linnun parvi.


Aurinko nousee

Aamulla kohti saaria juuri auringonnousun aikaan.


Pohjankalliot

Ulkokalliolla katseltiin merelle. Vaikka ulkokalliolla ollaankin, on täälläkin havaittavissa hienot syksyn värit.


Merimetson pesät

Päivällä kompattiin saarten pieniä ruderaatteja, myös hiljentyneitä merimetsojen pesimäsaaria.


Merisirrit

Lännennaulojen vakiokalliolta löytyi syksyn ensimmäinen merisirriparvi.


Ruokit

Myös ruokit kävivät katsomassa, kuka heidät peloitti lentoon.


Jussinkallio

Iltapäivän merikatsaus Jussinkallion laelta kohti länttä. Sanoisin, että karuhkoa?


Eekören pihlajat

Syksyn seurantakohteena on tänä vuonna Eekören puista 66,6%. Marjoja ja vihreitä lehtiä vielä runsaasti, ei pahemmin ruskaa.


Ja maihin...

Ja maihin...


Kommentoi
10.10.2015 Pohjankalliot - Eeköre, Luvia, Finland
Weblokit
Copyright, 2015  Antti J. Lind