Ulkoluoto- ja saarikierroksella, Turvaskallio - Eeköre - Säppi, Eurajoki, 4.2.2017
Weblokit
Aamuhämärissä nollakelissä ja pienessä räntätihkussa vesille. Näkyvyyskään ei niitä parhaita, alle 1km. Keli sentään rasvatyyni. Kelissä ei oikeastaan paljoa muutoksia päivän aikana tapahtunut. Kiersimme Eurajoen Turvaskallion kameran kautta Eeköreen, siitä Lännennauloille ja sieltä hyvissä ajoin ennen puoltapäivää Säppiin. Säpissä kiersimme koko saaren rantoja seuraten. Trailerissa auringonlaskun jälkeen.

Keli ehkä hieman vaikutti lintujen havaittavuuteen. Turvaskalliolla korttia vaihtaessa, nousi rannasta pikkulintu, joka äänteli innokkasti ja siirtyi Kampparin puolelle - luotokirvinen! Ei taida kuitenkaan vielä olla kevätmuuttaja, veikkaan talvehtivaa lintua. Olihan tässä samassa saariryhmässä aikaisemminkin, muutamia vuosia sitten tammikuussa, saman lajin edustaja. Kunnolla en sitä päässyt näkemään, mut mitä nyt vilauksia näki, niin kovin oli luotsarin näköinen. Lähivesissä muutamia telkkiä ja vajaa 50 isokoskeloa. Eeköre - Lännennaulat kierrettiin pari päivää sitten havaitsemani merisirrin toiveissa, olivat aika hiljaisia: muutama alli, mustalintu ja pilkkasiipi. Kalalokkeja yhteensä viisikymmentä. Ei merisirrejä.

Säppi kierrettiin vastapäivään, tällä kertaa kaikki niemet ja niemenkärjet mukaan laskien. Majakalla poikettiin pariinkin kertaan. Saaressa aika vähän lintuja, pääosin tiaisia. Muflonruokinnan kähmyilevä pikkulintu ei tänäänkään suostunut yhteispeliin, vaan hävisi aina metsään. Vesilinnut pääosin Krävelin edustalla, pääosin kahta lajia: pilkkasiipi 121 ja isokoskelo 130. Mustalintuja tänään vain 4, mihin mahtavat isot parvet olla siirtyneet vai olivatko sumun seassa?
Hiiripöllö ei tänään tullut vastaan. Mulfoneita näkyi 16 ja yksinäinen supikoira, jälkiä kuitenkin hyvin runsaasti. Ennen lähtöä kävimme vielä hoitamassa muflonien ruokinnat kuntoon. Ensi viikollle on luvattu sen verran talvista keliä, että voi hetki mennä, ennen seuraavaa saaressa kävijää. Vähän ennuste näytti myös siltä, että tänään taisi olla veneilykauden päättäjäiset?


Pinkki, Buster ja jääkenttä

Kapteeni valitteli jotakin kolinasta, mutta onneksi kolina hiljeni tämän kentän jälkeen.


Turvaskallion laelta länteen

Luotokirvinen nousi lähes samasta paikasta, kuin pari vuotta sitten, kuvassa vasemmalla olevasta kasvillisuuden reunasta. Turvaskallion laelta länteen.


Kruununmöljä - Säpin satama

Eipä ollut tilanne Kruununmöljässä paljoa muuttunut sitten tammikuun lopun käynnin.


Supikoiran jäänteet

Satamassa oli jäiden seasta kaivettu esiin supikoiran maalliset jäännökset. Näyttäisi olevan kuollut jo ennen ensijäitä. Paljastunut raato oli jälkien perusteella ollut suosittu, ainakin supikoiria, variksia ja merikotkia.


Lohiloukon pelastusveneen jäänteet

Toisenlaiset jäännökset Lohiloukon rannalla. Vielä löytyy muutamia pieniä pohjakaarien ja lautojen pätkiä pelastusveneestä - etualalla keskellä.


Pilkkasiipiä, MELFUS

Suurin osa vesilinnuista Krävelin edustalla. Linnut vieläpä hyvin nähtävissä rannan läheisyydessä, eikä sumu haitannut.


Takalahden jäät

Takalahden pohjukka oli edelleenkin jäiden ja jäälauttojen peittämä. Missähän välissä nämä tänne olevat tulleet?


Kaura-automaatin täyttö, AJL

Ennen lähtöä kävimme vielä täyttämässä kaikki automaatit ja kaukalot. Yhteensä saimme mahtumaan lähes 3 tynnyrillistä.


Kaura-automaatin täyttö, LKKL

Hiki meinasi välillä tulla, niin jouduimme vaihtamaan lapionheiluttajaa välillä. Vinkkinä vastaaville, että ämpäri olis kiva yllätys!


Ja maihin...

Ja maihin...


Kommentoi
4.2.2017 Turvaskallio - Eeköre - Säppi, Eurajoki, Finland
Weblokit
Copyright, 2017  Antti J. Lind