Veneilykauden avajaiset ja saarenkierto, Säppi, Eurajoki, 19.3.2017
Weblokit
Vihdoin rantoja sen verran avoinna, että veneilykausi päästiin korkkaamaan. Talvi jäi tällä kertaa kuuden viikon mittaiseksi. Keli suosi, mitä nyt melko reippaan kokoinen maininki, vaikka tuulta vain reilu 5m/s. Kaunis auringonpaiste, aamulla pakkasta, iltapäivällä vähän plussaa.  Ennen auringonnousua vesille ja Säpin Kruununmöljässä auringon noustua, kuudetta kertaa tänä vuonna. Ainoat jäät koko matkalla olivat Säpin satamalahdessa. Rannoilla vielä jonkin verran jään rippeitä. Metsissä vähän lunta. Aamulla parin tunnin seisoskelu ja merikatslu Prakalan ampukopin suojassa. Siitä sitten saarta kiertämään ja koko saari tulikin kierrettyä rantoja seuraten. Kierroksen jälkeen majakkapihalle ja vielä vähän levittämään muflonien ruokintapaikalle kauraa ja heiniä, vaikka taitaisivat jo melkein pärjätä ilman. Maihin myöhään iltapäivällä.

Ihan oli huhtikuisen oloista. Kiuruja ja töyhtöhyyppiä muutti harvakseltaan kohti pohjoista. Haahkoja, alleja, merimetsoja ja mustalintuja useampia satoja aamustaijjin aikana. Yksinäinen ristisorsapari piti jo soidinta Prakalassa. Ristisorsia saaressa vähintään 9, joista suurin viiden linnun pari. Lehtokurppa ja luotokirvinen myös saaressa. Muutoin pikkulinnut vielä vähissä. Yhdet tuoreet supikoiran jäljet sekä Karinnokalla, että majakalla. Mufloneita yhteensä 21, joista vain kaksi majakalla, muut ympäri saarta. Saarikierroksella pääsimme katsomaan, kun naaras vaikutti imettävän tämän vuoden karitsaa!? Kovin oli pieni vielä, mutta reippasti lähti liikkelle, kun naaras huomasi meidät. Naaraan käytös oli myös sellaista, jota en ole ennen nähnyt, kun se harhautti meitä, jotta karitsa pääsi "huomaamatta" kauemmas.


Kruununmöljä ja sataman jäät

Satamanlahdessa sentään vielä vähän jäätä, muualla sitten vähemmin.


Pinkki ja heinäpaali

Muflonien heinäpaalitkin näyttivät olleen hyvin käytössä, lähes kaikista oli heinä kelvannut.


Eteläkarin jäät ja haurut

Eteläkarin rantaa. Jäitä oli vielä auringonpaisteisilla rannoillakin kohtalaisesti. Haurut jo osin sulaneet.


Ristisorsat 4/1

Ristisorsia peräti 9 lintua, nämät 4 koirasta ja yksi naaras, sekä kaksi paria.


Hanhisto

Hanhiston rannassa vähän uutta jäätä, muutoin aika sula. Pieni parvi heinäsorsia ja kymmenen haapanaa jään reunassa.


Luotokirvinen rantakivillä

Peräkulmassa paikallinen luotokirvinen. Tällä kertaa uskoisin kyseessä olevan muuttaneen yksilön.


Prakalan ampukoppi

Saarikierros päättyi Prakalan kiertoon. Iltapäivällä vielä ohut riite matalissa lahdissa.


Ja maihin...

Ja maihin...






Säppi, Eurajoki, Finland, 19.3.2017
Weblokit
Copyright, 2017  Antti J. Lind