Kahlaajakalliolla, Luvia, Eurajoki, 28.8.2017
Weblokit
Sen verta etelätuulta, että voisi olla sopiva keli kahlaajamuuton näkemiseen. Pikkuisen voimakkaampi tuuli olisi saanut olla, tosin silloin rantautuminen voisi olla hankalampaa. Muutoin leppoisa loppukesän keli: auringonpaistetta, sopivasti lämpöä ja vain vähän väreilyä. Seisoskelin Pohjankalliolla vajaa 4 tuntia. Kahlaajia tuntui olevan mukavasti liikeellä. Osa parvista matkasi suoraan lounaan/etelän suuntiin, osa putosi pariksi minuutiksi ja jatkoi nopeasti eteenpäin. Kahlaajalajeja näkyi yhteensä 11, yksilöitä reilu 300. Runsaimpina suosirri ja tylli. Vesilintuja hyvin paikallisena mm. haahka 3200, merimetso 380, telkkä 1400 ja silkkiuikku 160. Tiirat käyneet jo yllättävän vähiin, vain 3 havaittua. Paluumatkalla huoltamassa webbikameroita.


Buster kolossa

Sopiva rantautumispaikka löytyi kallionkolosta, Pohjankallioiden leen puolelta.


Tahkoluodon merituulipuisto

Ei, Säpin Prääliin ei ole rakennettu tuulivoimaloita. Tahkoluodon merituulipuiston tuulivoimalat näkyvät Pohjankallioille Säpin länsipuolelta. Massiivisen näköinen seinämä. Siinä on haahkaparvilla keväällä reitinvalintatehtävää.


Suokukko, 1kv

Kallioilla lepäili yksittäisiä nuoria suokukkoja.


Suosirri, 1kv

Päivän runsain kahlaajalaji oli suosirri. Tämä yksinäinen nuori oleskeli koko päivän staijjipaikan kupeessa. 


Ja maihin...

Ja maihin...




Luvia, Eurajoki, Finland, 28.8.2017
Weblokit
Copyright, 2017  Antti J. Lind