Merilintujen etsintää, Stakki, Merikarvia, 7.11.2007
Jälleen tyyni päivä - jo toinen viikon
sisään. Päivän saaristoprojekti suuntautui
Merikarvian Ourien saaristoon merilinnut mielessä,
sillä onhan viimepäivinä ollut runsaasti liikkeellä
leveäpyrstökihuja, pikkukajavia ja pikkuruokkeja.
Päivän parhaina havaintoina
yhteensä kolme eri kihua, joiden lajit jäivät
etäisyyden vuoksi määrittämättä, viitisen
kuikkalintua ja punarinta. Iltapäivän saaristo-
kierroksen keskeytti Porista löytynyt arokiuru.

Matkalla Stakkiin kierrettiin Ourat etelänpuolelta. Kuvassa Ouranluodon saaret.

Matkalla etelän suunnassa "Trombi".

Stakin staijjipaikalta kohki koillista. Meressä vielä hieman maininkia eilisen tuulen jäljiltä.

Stakin lintuasema saaren pohjoisrannalla.

Merellä runsaasti sadepilviä ja välillä muutamia tuli saariinkin asti.

Digiskouppari staijjipaikalla.
Kommentoi
7.11.2007
Stakki, Merikarvia, Finland
Copyright, 2007
Antti J. Lind