Petomuuton
peltopanoraamat, Toukari - Launainen, Pori, 23.8.2008
Syksy etenee. Tyypillisesti elokuun lopulla muutto keskittyy
yöaikaan ja on siten
näkymätöntä.
Pääosassa ovat
hyönteissyöjät. Parhaiten
päiväsaikaan näkyvän muuton
pääosissa ovat päiväpedot.
Siellä täällä saalistelee
tuulihaukkoja, väsymättömät
suohaukat kiertelevät peltoaukeita ja lentoharjoituksia
tekevät nuolihaukat kimittävät peltojen
reunoilla. Satakunta ja yleensäkin länsirannikko on
keskimääräistä huonompi
petolintujen muuttomäärien kannalta. Parhaat alueet
ovat aivan kaakkoisrajalla ja etelärannikon isoissa
niemenkärjissä esim. Porkkalassa ja Hangossa.
Lisäksi Ahvenanmaalla on muutamia hyviä paikkoja.
Porissa parhaat päivälukemat liikkuvat 100-200
yksilön välillä, kun Suomen
parhailla paikoilla lukemat liikkuvat 1000-2000
välillä. Mennyt viikonloppu oli ilmeisesti yksi
parhaista ainakin Satakunnassa. Jokisuiston havainnointipaikoilla
päästiin pariin sataan yksilöön.
Parhaina lajeina jo muutaman päivän paikallisena
saalistelleet kaksi nuorta niittysuohaukkaa.

Keskipäivän petostaijjin aikaan Toukarin lavalla
vanhan kaatopaikan laella. Toukarin alueella ilmeisesti pedoille
sopivaa ravintoa hyvin, koska alueella useampia kymmeniä
paikallisia. Kuvaa klikkaamalla
näet sen suurempana.

Launaisten porkkanapellon vakiostaijipaikalla
vakiohenkilöstö. Kuvaa
klikkaamalla
näet sen suurempana.

Tyypillinen peltonäkymä elokuun sadonkorjuun aikaan?
Puimuri, traktori, lato ja lintu ladon katolla. Kuvaa
klikkaamalla
näet sen suurempana.

Ei sittenkään tyyppilinnut. Naakka ja nuori
merimetso! Enää ei edes vilja ole turvassa mustalta
viikingiltä!
Kommentoi
23.8.2008
Toukari - Launainen, Pori, Finland
Copyright, 2008
Antti J. Lind