Kotilahden saaria kiertämässä, Preiviikinlahti, Pori, 21.12.2008

Tänään vuorossa Preiviikinlahden saariston saaret ja niistä reittinä Katavisto - Kallioluoto - Santakari - Outoori. Aamupäivällä muutama vesipisara ja iltapäivällä kaunis auringonpaiste. Vesilintuja kohtalaisen mukavasti, erityisesti telkkiä ja isokoskeloita. Saaristossa lisäksi muutamia tukkasotka ja peräti 8 tukkakoskeloa. Joutsenet puuttuvat edelleenkin lahtien ollessa sulia. Myös tänään lokkeja hieman muutolla. Pikkulinnut puuttuvat käytännössä kokonaan. Saaristossa tänään totuttua useampia venekuntia - pääasiassa uistelijoita.


Kataviston itärantaa

Kataviston kaakkoisrantaa. Vesilintujen parhaat keskittymät Harmaiden alueella Kataviston eteläpuolella.


Kataviston haurupaakut

Kataviston itäkärjessä haurut kasautuneet erikoisiksi paakuiksi. Haurupaakkujen korkeus parhaissa toista metriä.


Kallioluodon itäranta

Kallioluodon itäinen hiekkaranta.


Kallioluoto ja MD

Aamupäivällä muutama tippa vettä ja hetkeksi pieni sumu, jolloin Mäntyluoto hävisi näkyvistä.


Outoorin laituri

Outoorin laiturissa tänään hyvinkin hiljaista. Myös monsteri rannan tuntumasta siirtynyt ilmeisesti talviteloille.


Santakarin eteläkärki

Santakarissa saatiin iltapäivällä myös kaunis auringonpaiste. Saaren eteläkärki. Oikealla Katavisto.


Santakarin itäkärki

Santakarin itäkärki työntyy kohti Preiviikinlahtea.


Santakarin eteläinen pirunpelto

Santakarin eteläinen pirunpelto. Taustalla Outoori ja Kallioluoto.


Ja maihin ...

Ja maihin ...

                                                                                                                                                                                     Kommentoi

21.12.2008 Preiviikinlahti, Pori, Finland

Copyright, 2008  Antti J. Lindall>