Perinteiden mukainen jouluaatto, Kuuminainen, Pori, 24.12.2008

Perinteitä kunnioittaen jouluaattoaamuna Kuuminaisten sulia rantoja kiertämässä. Tänä vuonna taisi olla ensimmäinen kerta viiteen vuoteen, kun rannassa oli edes pieni määrä jäätä. Viasvedenlahdella kivasti telkkiä ja isokoskeloita. Rantametsissä sekä vihervarpusia, että urpiaisia. Kesästä muistuttivat laitumella kulkeneet neljä pihvikarjan edustajaa. Maa myös kivasti jäätynyt yön jäljiltä.


Auringonnousun aikaan rannassa

Aurinko vilahti noustessaan pienestä raosta eteläisellä taivaalla.


Ohutta jäätä

Meren ollessa täysin tyyni oli rannoille muodostunut ohut jää ja avoimella selällä jopa pieni "hyhmä".


Hauruja rannalla

Täälläkin korkealle noussutta haurua. Rannat kuin trimmerillä viimeistellyt - kiitos lihakarjan.


Rantalepät

Rantalepikossa mukavasti vihervarpusia ja urpiaisia. Myös puiden alustat syöty siistiksi.


Etelärannan mökit

Etelärannalla olevien mökkien edessä olevat laguunit jäätyneet yön aikana kokonaan. Rannoilta puuttuu tänä jouluna totuttu ruohikon viherrys.


                                                                                                                                                                              Kommentoi

24.12.2008 Kuuminainen, Pori, Finland

Copyright, 2008  Antti J. Lind