Aroniolla
herkuttelevat rastaat, Reposaari, Pori, 19.12.2009
Weblokit
Kun Tahkoluodon tuulesta tuli saatua tarpeekseen, oli syytä
keskittyä pihlajanmarjojen puuttuessa aroniapensaiden
tarkisteluun. Reposaaren niemellä on muutama hyvä
aronia-aita ja muutaman käyntikerran perusteella olen tullut
siihen tulokseen, että niitä kannattaa
säännöllisesti käydä
katsomassa. Tänään paikalla
pääasiassa samat linnut, jotka ovat olleet jo pari
viikkoa, tosin osa tilhistä jossakin muualla.
Paikalla ainakin punakylkirastas 1, räkättirastas 7,
mustarastas 6 ja tilhi 12.

Ainakin toistaiseksi Aronioissa riittää
syötävää.

Räkättirastaat jonkin verran
säikkyjä. Liekö paikalla pyörinyt
varpushaukka syyllinen.

Sama, jo kolmatta viikkoa paikalla ollut punakylkirastas edelleen
paikalla. Lintu näkyy tertiaalien perusteella olevan
ensimmäisen kalenterivuoden lintu.

Mustarastaat eivät pahemmin varpushaukasta, saati sitten
ohikulkijoista, välittäneet. Kuvassa naaraspukuinen.

Tämä lintu taas näyttää
vahvasti vanhalta koiraalta.
Kommentoi
19.12.2009
Reposaari, Pori,
Finland
Weblokit
Copyright,
2009
Antti J. Lind