Jään reunoja etsimässä, Läntinen saaristo, Luvia, 20.1.2010
Weblokit
Tänään heikko idänpuoleinen tuuli teki saaristossa kiertelyn miellyttäväksi. Tänään kohteena Luvian läntinen saaristo. Reipas lenkki tuli kierrettyä Kuornoori - Eeköre - Aalkloppa. Jään reuna muutamia satoja metrejä uloimpien saarien ulkopuolella. Iso-Pietari ja Pohjankalliot avovedessä. Säppiin yhtenäisen näköinen kapea kannas. Lintupuolella runsaimpana marjalinnut: tilhi 17, räkättirastas 7 ja parhaana punakylkirastas. Merellä muutama lokki ja viisi isokoskeloa. Merikotkia näkyi päivän aikana 5 yksilöä.


Eteläreunaa

Näkymä Isoklopasta etelään. Edustalla Appelkrunni ja aivan vasemmassa reunassa Olkiluodon ydinvoimalat. Edustalla ohutta uutta jäätä ja ulkona avoimempaa.


Länsireunaa

Länsipuolella jäänreuna kiersi sisemmäs ja kurotti Eekören länsipuolelle.


Tyrnit

Saarissa paikoin isojakin tyrniesiintymiä jäljellä. Marjansyöjät tyrnien kimpussa.


Väylämerkki

Väylämerkki osoitti oikean suunnan.


Päivän helmi

Päivän helmi löytyi Ketokarin kupeesta. Kyseessä lienee sauna?


Kaffepaikkatesti

Vuoden ensimmäinen kaffepaikka testi vuorossa puolen päivän aikoihin tuntemattomassa saaressa
Testilogo 
 
TähtiTähtiTähti
Venepaikka lähellä
+ Hyvä tuulisuoja
+ Hyvä sateensuoja
+ Erinomaiset istuinpaikat
- Paikoin vaikea rantautua
- Kesäaikaan naapuristo turhan lähellä
- Veneliikenne häiritsee sesonkiaikaan


Eeköre

Päivän länsimmäinen kohde oli Eekören saari. Saariryhmän ainoa rakennus.


Ja maihin...

Ja maihin...


Kommentoi
20.1.2010 Läntinen saaristo, Luvia, Finland
Weblokit
Copyright, 2010  Antti J. Lind