Tuulimyllytarkistus,
Nyhamn, Lemland, 14.5.2010
Weblokit
Melkoisen mukavasti valittu tuulivoimaloiden asennuspaikka sijaitsee
Nyhamnin saariryhmässä Maarianhaminan ja
Lågskärin puolivälin tienoilla.
Saariryhmän IBA-alueelle on vuoden 2007 loppupuolella
asennettu kuusi eri tuulivoimalaa, joiden sijoittelu ei ole
ehkä kaikkein optimaalisin. Tänään
suorittamassa IBA-alueen linnuston laskentaan. Alueella mukavasti
ruokkeja, riskilöitä ja haahkoja. Pajulintujen muutto
näyttää olevan hyvässä
käynnissä, kuin vähän jokaisessa
pienessä puskassa oli ainakin yksi yksilö. Kymmenen
metrin kaakkoistuuli haittasi hieman havainnointia.

Tuulivoimalan sijoittaminen pienelle pesimäluodolle ei
ehkä ole kaikkein paras vaihtoehto. Kuvassa Ryssklubb.

Jostakin syystä Lilla Båtskär tunnetaan
nimellä Nyhamn, vaikka Nyhamn sijaitsee 5 kilometriä
pohjoiseen. Kuvassa saaren satama - siis Lilla Båtskärin.

Lilla Båtskärin saaren mäet koostuvat
pääasiassa jonkin sortin kalliomurskeesta. Saaren
vanhan kaivoksen torni lienee toiminut jossakin vaiheessa myös
majakkana.

Stora Båtskärin eteläpuolella sijaisee
mukava luonnon muokkaama satama.

Stora Båtskärin etelärannan kallioilla ja
laguuneissa viihtyy suurin osa saaren linnuista. Ensimmäinen
merihanhipoikue oli tänään
liikkeellä.

Stora Båtskärin laen talon kupeessa suoritettiin
kaffepaikkatesti

+
Kohtalainen tuulen ja sateen suoja
+ Rauhallinen ja vähän retkeily
paikka
+ Hyvät istuimet ja
pöydät
- Tuulivoimaloiden ääni
häiritsee
- Ruotsinlaivat aiheuttavat voimakasta merenkäyntiä
Osa saaren ruokeista pesii lähes talon pihapiirissä.
Kommentoi
14.5.2010
Nyhamn, Lemland,
Finland
Weblokit
Copyright,
2010
Antti J. Lind