Uudistunut läjitysallas, Kirrinsanta, Pori, 10.7.2010
Weblokit
Tänä keväänä on Kirrinsannassa sijaitseva Technipin läjitysallas kokenut huomattavia uudistuksia, kun allasta on aloitettu uudelleen täyttämään Mäntyluodon sataman ruoppauksen läjitysmassoilla. Lähes kuivillaan ollut allas on saanut runsaasti uutta vettä ja hiekkaa. Myös reunoja on korotettu toista metriä. Linnustollisesti allas on parantunut jonkin verran, kun lähinnä kahlaajat, tiirat ja räyskä tuntuvat viihtyvän uudella hiekkarannalla. Viime päivinä uuden aineksen tuonti on ollut vähissä, mutta jatkunee myöhemmin. Eiköhän jotakin mukavampaakin paikalle vielä eksy?


Altaan itäreuna

Altaan itäreunaa, jossa vedenkorkeus on sillä tasolla, että paikalla viihtyy telkkiä ja jopa silkkiuikkuja.


Länsi- ja pohjoisreuna

Altaan länsi- ja pohjoisreunaa. Täyttöputki sijaitsee altaan länsikärjessä, johon on muodostunut kahlaajien suosima hiekkaranta. Kuva suurenee klikkaamalla.


Lintuja hiekalla

Hiekkarannalla kohtalaisesti lintuja. Tiiroja, räyskiä, meriharakoita, suokukkoja, tyllejä, suo- ja kuovisirrejä. Paikalla myös muutamia päiviä viihtynyt mustapyrstökuiri, jonka voi jopa löytää kuvasta.


Kommentoi
10.7.2010 Kirrinsanta, Pori, Finland
Weblokit
Copyright, 2010  Antti J. Lind