Luvian
ulkoluodoilla, Marjakari - Pohjankalliot, Luvia, 13.3.2011
Weblokit
Tänään
kiertämässä Luvian ulkoluotoja. Reitin
ensimmäinen kohde oli Marjakarin merimetsoyhdyskunta. Paikalla
ei ollut vielä merimetsoja, vasta lokkeja reviirillä.
Kierrosta jatkettiin kohti länttä ja
tarkastettiin Tervakallion, Turvaskallion, Truutkallion
ja Kampparin tilanne, lokkeja
täälläkin. Uloimmat luodot,
Pohjankalliot, olivat paksussa sumussa ja niiden
löytäminen tuotti jo pienoisia ongelmia.
Avovettä tai railoja ei päivän
retkellä löytynyt. Lintuhavainnot
jäivät muutaman lajin varaan: merilokki, harmaalokki,
varis, merikotka ja viherpeippo.

Teffankarinsäikän etelälepissä ja
männyssä olivat talven yli säilyneet
merimetsojen rikottujen pesien jäänteet.
Näihin on taas hyvä tänä vuonna
yrittää.

Marjakaria ei heti merimetsojen pesimäluodoksi tunnistaisi.
Kaukaa jo näytti siltä, että
ensimmäiset olisivat saapuneet reviirille. Olivat kuitenkin
variksia.

Hetken kun odotteli, saivat varikset väistyä.
Merikotkakin kävi etsimässä merimetsoja.

Tervakallion kämppä vetelee
viimeisiään.

Useissa saarissa oli paljastuneilla kivillä ja kallioilla
ensimmäiset harmaa- ja merilokit vahtimassa valtaamiaan
reviireitä
.

Uloimmat Pohjankalliot olivat vielä talvisen
näköiset. Sumu peitti mahdolliset railot kauempaa
lännen puolelta.

Ja maihin...
Kommentoi
13.3.2011
Marjakari - Pohjankalliot, Luvia,
Finland
Weblokit
Copyright,
2011
Antti J. Lind