Suviretkellä Suomessa, Uurainen - Jämsä, 23.7.2011
Weblokit
Keski-Suomen käynnin yhteydessä, piti käydä retkellä sopivassa metsäbiotoopissa, mutta ukkoskuurot auttoivat päättämään toisin. Katsoimme parhaaksi pysytellä sopivan etäisyyden päässä autosta ja käydä on bongaamassa muutaman pidempään paikalla olleen linnun. Ensimmäiseksi kohteeksi tuli valittua Uuraisten Mansikkamäen läheisyydessä pienellä pellolla viihtynyt kattohaikara. Paikka oli sen verran helppo, että lintu näkyi autoon jo kilometrin päästä ja oli mukavasti katseltavissa pellolla.
Päivän toinen bongaus kohdistui myöhemmin iltapäivällä Jämsän Alhojärvellä jo ilmeisesti toukokuusta paikalla olleeseen amerikantukkasotkaan. Järven ensimmäisestä katselupaikasta sitä ei löytynyt, mutta lintutornin edestä se löytyi mukavan etäisyyden päästä. Jenkkisotkaa pääsi oikein ihailemaan sen ruokaillessa punasotkan seurassa.


Kattohaikara pellolla

Uuraisten kattohaikara käväisi välillä lähes talon portailla, eikä pahemmin välittänyt pihalla liikkuvista ihmisistä.


Kattohaikara

Se kävi myös vieressämme. Vaikka tästä kuvasta ei näy, niin linnulla oli hyvin kuluneet peitinhöyhenkentät, mistä sitten johtuukin.


Alhojärven lahti

Amerikantukkasotka löytyi tästä lahdesta, aivan lintutornin edustalta.


Amerikantukkasotka ja punasotka

Amerikantukkasotka vasemmalla ja oikealla sen seurassa viihtyvä punasotkanaaras. Risteymäpesintää ei taidettu edes yrittää - olisi ainakin mielenkiintoisen näköisiä poikasia tullut.


Amerikantukkasotka

Amerikantukkasotka ruokaili välillä ahkerasti tornin edessä. Mistähän tännäköisestä linnusta voi lajin varmasti määrittää? Siivet näyttivät olevan sen verran sulkasadossa, että niillä ei vielä hetkeen lennetä. Kuunvaihteessa taitaa taas bongareita juoksututtaa.


Kommentoi
23.7.2011 Uurainen - Jämsä, Finland
Weblokit
Copyright, 2011  Antti J. Lind