Meritapitusta
ja saarenkiertoja, luoteissaaristo, Pori, 29.10.2011
Weblokit
Hämärässä reippaassa 13m/s
etelälounaistuulessa Haminakariin aamustaijille. Sumua ja
vettä ei tänään ollut
liikkeellä vaan aurinko paisteli pitkin
päivää. Neljän tunnin aamusession
jälkeen kierrettiin Haminakarin lisäksi Iso-Enskerin
lehto sekä Steenkumppoosi. Merellä liikkui taas
mukavasti ruokkilintuja. Päivän yhteisumma vajaa 70,
joista tällä kertaa
määritettynä vain 11 ruokkia, muut
jäivät lajipariin ruokki/kiisla. Kuikkalintuja 20,
joista pääosa (12) kaakkureita. Lisäksi
telkällä jonkin verran liikettä. Puskat
totutusti aika tyhjät ja summana kolme punarintaa, yksi
mustapääkerttu ja muutama hippiäinen. Tiasia
sentään kohtalaisesti.

Aamun meritapituspaikka. Oikella Iso-Enskerin
länsikärki.

Steenkumppoosin länsirantaa.

Matalapaineen hellitettyä, on merivesi pudonnut
parikymmentä senttiä. Raja näkyy paremmin
kuin hyvin rantakivistä. Ihan rantaa ei kannata
kävellä. Eikös vanhan viisauden mukaan
tämä tiedä talven alkua?

Saarta vaihtaessa tuli vastaan melkoisesti
välilyöntejä aiheuttanut merikotkalajin
edustaja. Kaipa se vaan tavallinen on, kun rinnassa näkyy
viirutusta ja pyrstössä valkoista? Lintu paineli
kohti etelää, jonne loittoni. Olis sitä
paremminkin katsellut :-)

Kumppoosien väliluodolla oleva leppä edelleen
tolpillaan. Aika runsaasti on tänä vuonna pudonnut
kuivia oksia. Saas nähdä, kauanko
kestää.

Ja maihin...
Kommentoi
29.10.2011
Luoteissaristo, Pori,
Finland
Weblokit
Copyright,
2011
Antti J. Lind