Merellistä kevätmuuton alkua, Tahkoluoto, Pori, 15.3.2012
Weblokit
Vuoden ensimmäinen Tahkoluodon staijji meni aika pitkälle :-) Hyvissä ajoin ennen auringonnousua kärjessä. Pieni etelätuuli ja lähes pilvinen -1 astetta teki näkyvyyden ja kelin erinomaiseksi. Paikalle ilmaantui myös muutamia tutkimusryhmäläisiä. Jäätä sisäpuolella vielä runsaasti, ulkona käytännössä jäätöntä. Edustalla reilu 500m leveä pohjoiseen kulkeva jää-sohjovyö.
Sen verran taitaa jää olla jo heikkoa, että jäälläliikkuminen taisi tänä talvena jäädä väliin. Merellä selvää liikehdintää kohti pohjoista: haahka 120, kyhmyjoutset 90, laulujoutsen 30, mustalintu 15, merimetso 64, tukkakoskelo 10 ja kaakkuri 1. Paikallisena lisäksi muutama tukkakoskelo, vähän alle 100 haahkaa, telkkiä 60 ja isokoskeloita 120. Kyllä se siitä!


Kupeli aamuvalossa

Aurinko nousi vielä puolipilviselle taivaalle ja värjäsi lännessä olevat pilvet. Keskellä Kupeli ja oikealla Hylkiriutta.


Kyhmyjoutsenia ja Hylkiriutta

Yksi päivän runsaimmista muuttajista, kyhmyjoutsen. Kuvassa oleva saari on Hylkiriutta.


Tuulivoimala ja kärkikallio

Kärjen edustalla kulki muutamia satoja metrejä leveä jääkenttä kovaa vauhtia kohti pohjoista.


Kommentoi
15.3.2012 Tahkoluoto, Pori, Finland
Weblokit
Copyright, 2012  Antti J. Lind