Jokisuistossa ja lahdella, Kokemäenjoen suisto, Pori, 16.5.2012
Weblokit
Hieman auringolle hävinneenä pudotettiin Buster jokisuistoon. Reilu 7 tunnin kierros jokisuistossa ja Pihlavanlahdella. Lintuja totuttuun tapaan mukavasti.. Erityisesti laulajien määrä lisääntynyt viime aikoina mm. satakieliä 12. 
Pääskyjä odotettua vähemmän. Vesilinnuista runsaasti edelleen sotkia, isokoskeloita ja telkkiä. Puolisukeltajat hävinneet. Samoin kahlaajat niukassa, ehkä vedenkorkeuden vuoksi. Laulujoutsenia jäänyt jokisuistoon vähän yli 100 yksilöä, pääasiassa nuoria lintuja.


Pilviä etelätaivaalla

Aamu valkeni kirkkaana, mutta etelän suunnalta saapui nopeasti pilviä. Onneksi ilman sadetta jäätiin ja päivällä taas aurinko pääsi paistamaan.


Rentukoita

Rentukka kukkii jo runsaana deltalla.


Karvianjuopa

Vedenkorkeus salli tänään Karvianjuovan läpiajon.


Hautova kalalokki ja ruuhi

Kalalokki saanut mukavan pesäpaikan viime talven myrskyjen kasaaman ruovikon ansiosta.


Merimetson pesiä kuusissa

Päivän päätteeksi tarkastettiin merimetsokolonian tilanne. Asuttuja pesiä nyt 11 ja tyhjiä 7. Lintuja paikalla 60 yksilöä, nyt pääosa vanhoja. Kuvasta löytyy ainakin 8 pesää.


Ja maihin...

Ja maihin...


Kommentoi
16.5.2012 Kokemäenjoen suisto, Pori, Finland
Weblokit
Copyright, 2012  Antti J. Lind