Saarikierroksella, Säppi, Luvia, 21.5.2012
Weblokit
Hieman auringonnousun jälkeen saareen. Saaressa vain yksi natiivi läsnä. Keli tosi upea; lähes tyyntä, auringonpaistetta ja iltapäivällä lämpötila reilu 15 astetta. Koko saari tuli kierrettyä Eteläkarin ja Lännennokan välistä ranta-aluetta lukuunottamatta. Lintupuolella laulajia ja hyöteissyöjiä odotettua vähemmän, jotakin kuitenkin. Kahlaajia hieman, jotka melko liikkuvia. Paremmista lintuhavainnoista joskus myöhemmin. Mantereen suuntaan poistuttiin vasta 16 aikoihin.


Säpin satama
   
Sataman laiturin rantaniityt jo mukavan kesäisen vihertävät.


Majakkapiha

Majakkapihalle oli ilmestynyt, sitten viimekäynnin,     uusi masto.


Haarapääskyt

Haarapääskyt vahtivat kulkijoita kaivon katoksella.


Kalalokit pihassa

Kalalokki on tehnyt pesänsä grillikatoksen harjalle. Koiras vahtii saunan piipun päällä. Saas nähdä onko menestystä.


Kalalokki ja pönttö

Poponniemen kalalokki ei sitten ollut hyväksynyt hyvää pönttöä pesäpaikakseen.


Lepistön rantaa

Merivesi vain hieman miinuksella, mutta rannoilta voisi tulkita muuta. Syynä talven myrskyjen tuloksena syntynyt rantojen siivous. Kuvassa Lepistön rantaa.


Pelastusvene

Lohiloukon pelastusvene vaan hiipuu hiipumistaan...


Ja maihin...

Ja maihin...


Kommentoi
21.5.2012 Säppi, Luvia, Finland
Weblokit
Copyright, 2012  Antti J. Lind