Webcam-muutoksia, Marjakari, Luvia, 30.4.-1.5.2014
Weblokit
Merikotkien oleskelu vanhalla merimetsojen pesimäluodolla sai merimetsot vaihtamaan pesimäpaikkaa. Kameran edessä olevan vanha pesimäkallio jäi tyhjilleen ja linnut siirtyivät enemmän saaren pohjoisosaan. Kamerassa ei viime aikona ole enää näkynyt merikotkiakaan, niinpä kävin retken ohessa vähän vaihtamassa kameran paikkaa. Kamera siirtyi 20m kohti länttä ja nyt kuvassa näkyy pohjoinen ilmansuunta vanhan lännen sijaan. Kuvan vasemmassa reunassa on Säppi ja keskeltä oikealle Tahkoluodon ja Mäntyluodon rakennuksia. Kameran tuorein kuva löytyy edelleenkin samasta osoitteesta.


Webcam ennen muutosta

Ennen muutosta kamera katseli kohti länttä. Kuvassa näkyi ennen pesinnän alkua myös runsaasti merimetsoja.


Puut vanhalta paikalta

Suora kääntö kohti pesimäaluetta ei olisi tuonut oikein toivottua tulosta.


Kamera uudella paikalla

Joten kamera piti siirtää jonkin verran lännen suuntaan.


Webcam uusi kuva

Iltapäivän kuva näyttää nyt uudessa paikassa tältä. Merimetsojen pesiä on kuvan keskikohdilla ja kauimmaisessa kivikossa.


Auringonlaskun aikaan

Asennuksen jälkeen tarkkailimme muutaman tunnin muutosten vaikutusta kauempaa ja iltahan siitä ehti. 


Ja maihin...

Ja maihin...


Kommentoi
30.4.-1.5.2014 Marjakari, Luvia, Finland
Weblokit
Copyright, 2014  Antti J. Lind