Hellekelin saaristokierros, Skaftung - Siipyy, Kristiinankaupunki, 24.7.2014
Weblokit
Hellekelit
vaan jatkuvat. Tänäänkin iltapäivällä Kiilissä lämpötila +29
astetta ja auringonpaistetta kirkkaalta taivaalta. Merituulta vain
hieman iltapäivällä. Kiersimme aamusta Skaftugnin ja Siipyyn saaristoa
tutuilla paikoilla: Trutklobbarna - Storbådan - Domarkobban. Vanhat
kahlaajat taitavat sitten olla poistuneet Suomesta. Tänään ainoat
määritetyt vanhat yksilöt olivat suosirrejä (18) ja meriharakoita (4).
Viklot, ainakin kaikki määritetyt, nuoria. Muutoinkin kahlaajia melko
niukasti. Vesilintuja tavanomaisesti, pääasiassa paikallisia.
Pikkulintuja jo hieman liikkeellä mm. kerttusia, lepinkäisiä ja
pajulintuja. Käpytikkoja ei vielä näkynyt, saas nähdä tuleeko minkään
sortin vaellusta.

Trutkobbarnan
laguuni on tällä hetkellä saaren ainoa paikka, jossa matalan veden
aikaan viihtyy kahlaajia. Muutoinkin laguunin ympäristössä kivasti
lintuja.

Ensimmäistä
kertaa kuluvana vuonna Storbådanilla, tai siis ensimmäistä kertaa
talven jälkeen. Parhaiten kahlaajia oli tänään koko Siipyyn alueella
Storbådanin eteläkärjessä kallion ja kivien väleissä. Paikalla myös 13
riskilää, joka viittaisi siihen, että poikasia on vielä kivenkoloissa.

Saaren
pohjoiskärki jätettiin vielä tänään rauhaan, kun selkälokit olivat
vielä visusti reviirillä. Paikalla 81 vanhaa lintua ja vain 2 nuorta
oli näkyvissä. Taitaa olla huono pesimävuosi. Ensimmäistä kertaa
saaressa näkyi myös varsinaisia turisteja, joita piti hieman ohjeistaa.

Kallioilla
makaili reilu 40 tiiraa, joista nuoria 15. Mahtavatko olla saaren
pesimätuotantoa vai tulleet jostakin muualta. Kuvassa vanha ja nuori
kalatiira (keskellä vasemmalla) ja kolme vanhaa ja nuori lapintiira.

Merivesi
kovasti miinuksella. Domarkobbanin laguuni lähes kuivilla. Vieläkään ei
raaskittu kiertää koko saarta, syynä tällä kertaa oli miesten
laiskuus lämpimässä kelissä.

Kovin oli pohjoiskärkikin kuivilla. Kuvassa kärjen itäranta.

Ja sama kärki luoteispuolelta.

Ja maihin...
Kommentoi
24.7.2014
Skaftung - Siipyy, Kristiinankaupunki,
Finland
Weblokit
Copyright,
2014
Antti J. Lind