Avointa
pustaa ja lintuja, Hortobágy,
Unkari, elokuu 2014
Weblokit
Muutaman
päivän lintu- ja kulttuuriretkellä Unkarin pustalla ja sen reunoilla.
Kiersimme pääasiassa parin kansallispuiston alueella, joista
pääkohteena Hortobágyn kansallispuisto maan itäosissa, reilu sata
kilometriä Budapestista itään. Aivan uskomattoman hieno paikka,
laajoine heinikkoaroineen ja kalankasvatusaltaineen. Reuna-alueilla
maanviljelystä; isoja paprika-, tomaatti-, maissi- ja
auringonkukkaviljelmiä. Lintuja runsaasti, helposti nähtävissä ja
mielenkiintoista lajistoa. Jotakin mainitakseni; merihanhi yli 10000,
valkoposkitiira 400 ja punajalkahaukka 350. Alueella retkeily on
helppoa ja kelien suosiessa oikein mukavaa. Päivien aikana törmäsimme
yhteen paikalliseen lintuharrastajaan Halastón altailla. Tänne voisi
tulla toisenkin kerran..

Avointa
pustaa, jota Hortobágyn kansallispuistossa riittää.

Punajalkahaukka näytti olevan alueen runsaslukuisin petolintu.
Parhaalta paikalta näkyi samoilta jalansijoilta n120 eri yksilöä.
Kuvassa nuori lintu.

Halastón kalankasvatusaltaat on jossakin vaiheessa kaivettu alueen
keskiosiin. Altaita on kymmeniä yli 4km matkalla ja lintuja sen
mukaisesti.

Valkoposkitiira näytti olevan tähän aikaan vuodesta altaiden
runsaslukuisin tiira. Lähes kaikki havaitut linnut nuoria, vain muutama
vaihtopukuinen vanha lintu nähtiin.

Kääpiömerimetso on nimensä mukainen, ei paljoa heinäsorsan koosta eroa.
Molemmat linnut lienevät nuoria?

Auringonkukkien kukinta alkoi olla ohi. Auringonkukkapeltoja riitti
alueella silmänkantamattomiin.

Bensan hinta ei onneksi ollut euroina, kerroin 0,003.

Aurinko laskee Unkarissa 19 aikoihin illalla.
Kommentoi
elokuu
2014
Hortobágy, Hungary
Weblokit
Copyright,
2014
Antti J. Lind