Merta ja merenrantapuskia, Steenkumppoosi, Pori, 12.-13.9.2014
Weblokit
Hyvissä ajoin ennen hämärää, kohtalaisessa luoteistuulessa, Kumppoosin rantaan. Keli edelleenkin lähes kesäinen, +17c. Ennen hämärää ehdimme kiertämään saaren ja putkittamaan merialueen. Silkkiuikkujen lukumää oli ainoa silmiinpistävä, lähes 80 yksilöä. Luvattuja revontulia ei ehtoolla näkynyt, vaikka tiukalla silmällä katsottiin.

Aamusta kasalle seisomaan. Merellä hieman vesilintuliikettä, mutta kovan väleilyn ja udun vuoksi, ei liikkujista paljoa kostunut. Pikkulinnuista tiaisilla (tali- ja sinitiainen), peipoilla ja niittykirvisillä kohtalaista liikehdintää. Saari kompattii huolella päivän mittaan, havikset lähinnä normilajeja. Mainittavimmat ehkä lehtokerttu 1, hernekerttu 4, pensaskerttu 1, pajulintu 7 ja hihkutiltaltti 2. Aamupäivästä alkaen mantereen suunnassa liikkeellä jonkin verran kurkia, yhteismäärä 360 yksilöä.


Kannusruohoja iltavalossa

Iltavaloilla Steenkumppoosin länsirannalla. Kannusruoho kukkii edelleen.


Auringonlaskun aikaan

Sinne lännnepuolelle se aurinko sitten putosi.


Auringonnousun aikaan

Ja lähes idästä nousi.


Pohjoiskämppä

Pohjoisen kalakämpän ympäristöä siivottu kesän aikana. Lienee paikalla viihtyneiden kesänviettäjien ansiota?


Sisälahden kivikot

Merivesi tänään miinuksella 15cm. Sisälahdessa kiviä normaalia enemmän näkyvissä ja pari uuttakin tuli löydettyä.


Rariniitty

Kohtalaisen haastavan oloisia pensaikkoja. Huolellinen ja kärsivällinen katselu palkitaan. Pihlajanmarjoja ainakin vielä runsaasti.


Kasakan kämppä ja veneet

Kasakan saarta oli yllättäen vähän siivottu. Myös kaksi venettä oli kiinnittyneenä Kasakan "laiturissa".


Ja maihin...

Ja maihin...


Kommentoi
12.-13.9.2014 Steenkumppoosi, Pori, Finland
Weblokit
Copyright, 2014  Antti J. Lind