Merikatselua
ja komppausta, Steenkumppoosi, Pori, 29.9.2014
Weblokit
Ajoissa
liikkeellä ja Steenkumppoosin rannassa juuri auringonnousun aikoihin.
Keli suosi ja tänään oli poikkeuksellisesti hyvä näkyvyys merelle.
Tuuli kohtalaisen heikkoa ja aurinkokin paisteli pitkin päivää. Lämpöä
taas iltapäivällä reilu 10 astetta. Merta ja liikkujia tuli katseltua
kolmisen tuntia, jonka jälkeen keskityin enemmän pusikkojen
koluamiseen.
Merellä liikkui pääasiassa lokkeja. Myös vesilintuja liikkui hieman,
päälajeina haahka, mustalintu ja pilkkasiipi. Pikkulinnuista
liikkellä olivat niittykirviset, joita valui pitkin päivää kohti
etelää. Kihuinvaasio jatkuu, toisin tänään näkyi vain 6, joista kolme
leveäpyrstökihua. Loput kihut jäivät ilman lopullista identiteettiä.
Puskissa odotettu rauhalisempaa; punarintoja (12), hippiäisiä
(80), tiaisia (30) ja pari tiltalttia.

Auringonnousu tänään poikkeuksellisen näyttävä sopivien pilvien osuessa
kohdalle.

Sama vielä uusittuna ja kuvassa mukana Peittoonkorven tuulivoimapuiston
voimalat.

Steenkumppoosin kasvilisuus haittaa jo hieman merikatselua kasan laelta
etelän suuntaan.

Kalalokkien kertymät ovat olleet tänä syksynä mielestäni normaalia
isommat ja parvia näyttää oleskelevan "vähän joka luodolla". Kihut
hätistävät parvet aina välillä lentoon.

Päivän
kihut olivat pääasiassa paikallisen oloisia ja viihtyivät kauempana
merellä. Saalista löytäneiden lokkien oli vaikeaa pitää löytönsä, kun
perässä oli helposti useampikin kihu. Kuvan linnuista ainakin kaksi
lienee leveäpyrstökihuja.

Ja maihin...
Kommentoi
12.-13.9.2014
Steenkumppoosi, Pori,
Finland
Weblokit
Copyright,
2014
Antti J. Lind