Syksyisen
harmaa saarenkierto, Reveli, Merikarvia, 6.10.2014
Weblokit
Tänään
ei sitten meinannut päivä valjeta millään, aamusta asti koko päivän
yhtä hämärää. Koko ajan ilmassa sateen tuntua, onneksi jäi vain
tunteeksi. Kohtalainen kaakkoistuuli piti kelin raikkaana, lämmintä
kuitenkin kymmenen astetta. Reveli tuli kierrettyä jokaista kärkeä
myöden ja puskatkin kompattua huolellisella haravalla. Lintuja melko
niukasti mm. hippiäinen 12, talitiainen 16, pyrstötiainen 30, punarinta
18. Päivän parasta antia taisivat olla kaksi tiltalttia ja
Lännenkallion merisirri.

Maantuulen ansiosta merivesi alhaalla ja särkkäkin sen mukainen. Enää
ei iso aukko erota Kräksreveliä Revelistä.

Sama särkkä, nyt särkän itäpäästä kohti saarta. Särkällä yksi
niittykirvinen.

Saaren hiekkaranta on saanut itätuulissa vihreän kuorrutuksen.

Revelin pohjoisranta on karu. Pimeässä kelissä ei saaren pihlajien
ruska oikein päässyt esille. Pihlajanmarjoja todella runsaasti, vain
muutama rastas.

Saaren kämpän katto on korjattu viime syksyn myrskyn jäljiltä - hienoa!

Talitiainen oli joutunut melkoiseen loukkuun kämpän ikkunalle.
Pelastusoperaatio oli onnistunut.

Itäniitty kompattiin vielä kertaalleen ennen poistumista.

Paluumatkalla kierrettiin Revelin länsipuolella olevien
Lännenkallioiden kautta. Paikalla 8 sirriä, joiden jakauma ei
oletettu,
vaan suo- 7 ja merisirri 1. Kuvassa vasemalla
suosirri ja oikealla merisirri.

Ja maihin...
Kommentoi
6.10.2014
Reveli, Merikarvia,
Finland
Weblokit
Copyright,
2014
Antti J. Lind