Keväinen
talvipäivä,
Tahkoluoto - Reposaari - Kirrinsanta, Pori, 6.2.2015
Weblokit
Ihan
sitä ei heti uskoisi, että ollaan keskitalvessa. Lunta sentään jonkin
verran, jäätä huomattavan niukasti. Tänään todella keväinen ilma;
aurinko paisteli koko päivän lähes pilvettömältä taivaalta ja lämpötila
muutamia asteita plussan puolella. Reipas luoteisföhn (15m/s) piti
ilman raikkaana ja kirkkaana. Katselin mukavassa
tuulensuojassa ja auringonpaisteessa Kallioholman
kärjessä merelle reilu 3 tuntia. Aallokko haittasi melkoisesti
paikallisten katselua, ohilentävät sentään pääosin mukavasti näytillä.
Liikehdintä talvisen rauhallista; lokkeja (kala-, harmaa- ja merilokki)
450, isokoskelo 35, mustalintu 23, telkkä 12, määrittämätön vesilintu 8
ja merikotka 3. Päivän helmenä aivan kärkeä nuollen pohjoiseen lentänyt
allihaahka, lienee sama paikallinen joka pyörinyt Herranpäivien ja
Tahkoluodon välillä tammikuun alusta alkaen.
Iltapäivällä kiertelin Reposaaren reunoja ja viimeisiä marjapaikkoja.
Lokkeja saaren ympärillä 280, joista osa kauniin valkopäisiä
juhlapukuisia harmaalokkeja, joukossa isolokki (2kv), merilokki 12 ja
kalalokki 23. Vesilinnuista näkyi vain sinisorsa (5), isokoskelo (220)
ja telkkä (14). Marjoilla mustarastaita vajaa 20 yksilöä, ei räkättirastaita.

Näkymä staijjipaikalta länteen. Kaunis auringonpaiste ja kirkas keli
teki katselusta miellyttävää.

Kallioholman
etelärannalla ainoa havainnot jäästä, jotka merenkäynti on tehnyt
pieniksi penkoiksi. Meri täysin avoinna.

Varma
kevään merkki: kevättä kohden ollaan menossa. Jäätä on niukasti, mutta
se ei norssipilkkijöitä vähennä. Selkä tuuleen ja norsseja jäälle.

Kirrinsannan tolpat
ovat kasvaneet ja Technipin alueelle on noussut kaksi uutta
tuulivoimalaa (oikealla).
Kommentoi
6.2.2015
Tahkoluoto - Reposaari - Kirrinsanta, Pori,
Finland
Weblokit
Copyright,
2015
Antti J. Lind