Saaristokierroksella, Siipyy, Kristiinankaupunki, 16.3.2015
Weblokit
Natiivin sähköposti varmisti tilanteen ja aamuhämärissä buster vesille Kiilistä, jäitä oli vain isompaan grogilasiin - kiitos infosta! Aloitin päivän Storbådanilta. Saaressa varoitteli pari harmaalokkiparia, muut saaressa olleet linnut eivät oikein pesimäkannalta vaikuttaneet. Kalalokkeja 80 yksilön parvi ja merellä paikallisena ruokki sekä kaakkuri. Saaren ainoa pikkulintu oli kalakämpän kulmia tutkinut koiras talitiainen. Ei kahlaajia.

Hyvissä ajoin aamupäivällä Domarkobbanin rantaan. Talvi oli siivonnut rantavyöhykettä kovalla kädellä mm. venepaikan ruovikon reuna oli siirtynyt 50m kauemmas ja ruovikot hävinneet useammasta kohdasta.. Kiersin koko saaren ja katselin muutaman tunnin merelle. Mainittavina: haahka reilu 25, kaakkuri 1 ja Skitkobbanilla lepäillyt suopöllö. Merikotkia vajaa 10, vähän joka suuntaan ja töyhtöhyyppiä reilu 30 etelään. Saaren rantahiekassa tuoreita supikoiran jälkiä, itse supia ei näkynyt.


Storbådan etelästä

Storbådanin eteläkallioita ja länsirantaa. Kivet ja kalliot tarkastin kahlaajien toiveessa, mutta tyhjää oli.


Storbådan itäranta ja mökki

Keli mitä hienoin, muutama metri tuulta ja pilvetön auringonpaiste. Storbådanin kämpän kulmalta kohti pohjoista. Horisontissa Domarkobban.


Pullopostia

Posti oli kulkenut Storbådanille. Tosin kieli näytti olevan Suomenlahden eteläpuolen murretta, josta ihan joka kohdasta ei päässyt kartalle.


Domarkobban, satama

Domarkobbanin itäranta on nyt avoin. Hyvää paikkaa kahlaajille ja avomaan linnuille.


Domarkobban, laguuni ja mökki

Päivän ainoat jäät löytyivät fladan pohjukan reunalta. Pohjukan ruovikko on pysynyt ryhdissään.


Domarkobban, pohjoiskärki

Myös pohjoiskärki on kokenut kovia talven aikana. Hiekkaharju on vahvistunut ja kasvillisuus hävinnyt.


Suopöllö, Skitkobban

Skitkobbanin rannalla seisoskeli suopöllö, lienee tullut muutolta.


Suopöllö, Eteläkärjen kaakkoisruderaatti

Eteläkärjen itärannan ruderaatti on hävinnyt lähes kokonaan talven kourissa.


Ja maihin...

Ja maihin...


Kommentoi
16.3.2015 Siipyy, Kristiinankaupunki, Finland
Weblokit
Copyright, 2015  Antti J. Lind