Ohilentäviä ja paikallisia, Haminakari, Pori, 21.5.2015
Weblokit
Parina aamuna ja yhtenä iltanakin tuli poikettua katsomassa meriliikennettä. Pilkkasiivellä, mustalinnulla, allilla ja kuikilla oli parina päivänä vilkasta liikehdintää. Pilkkasiiven summat mukavia 2-3000 yksilön välillä. Allilla ja mustalinnulla hieman enemmän. Lisäksi liikkellä paljon määrittämättömiä vesilintuja, joko liian kaukana tai kovassa vastavalossa tai väreilyssä.

Tänä aamuna oli sitten toisin: taisi pari edellistä päivää "tyhjentää potin". Muutto oli melko rauhallista ja aamun yhteissumma vain muutamia satoja yksilöitä. Tänään tuli sitten keskityttyä enemmän paikallisiin lintuhin, sekä merellä, että rantapuskissa.


K24

Porin majakan liepeillä taisi olla jokin sotilasoperaatio meneillään. K24 häiriköi melullaan äänten kuuntelua. Melko pahasti haittasi yli 5km päästäkin.


Kyhmyjoutsenia

Luppokyhmyjoutsenia on tänä vuonna Enskereiden saaristossa enemmän, kuin koskaan ennen. Pari viikkoa sitten laskin 89 ja tänään yhteissumma 261 lintua. Taitaa olla jokin ravintotilanne muuttunut ja kyhmärit ovat nyt täällä.


Kyhmyjoutsenia

Osa samasta parvesta hieman lähempää. Suurinpiirtein puolet linnuista on esiaikuisia lintuja.


Pikkulokki vanha

Jostakin tipahteli pitkin aamua pikkulokkeja ruokailemaan Haminakarin edustalle. Auringonnousua aikaan paikalla oli 3 vanhaa lintua ja aamupäivällä paras yhtäaikainen määrä oli 38 vanhaa ja 6 nuorta. Näppäilin lintujen ohilennoista jotakin epämääräisiä räiskintöjä. Kuvassa vanha lintu.


Pikkulokki 2kv

Ja viime vuoden poikanen eli 2kv-yksilö.


Pikkulokki 2kv, 2 yksilöä

Melko erinäköisiä ovat samanikäiset yksilöt. Toisella on selvästi kehittynyt vanhan linnun tumma huppu, kun toiselta se puuttuu vielä kokonaan.


Ja maihin...

Ja maihin ...


Kommentoi
21.5.2015 Haminakari, Pori, Finland
Weblokit
Copyright, 2015  Antti J. Lind