Kesäistä merikatselua ja syysmuuttajia, Haminakari, Pori, 9.6.2015
Weblokit
Aamulla vähän auringonnousun jälkeen Haminakarin rannassa. Taas tuttuun tapaan lounaistuulta 10m/s ja lähes kirkas keli - missä ovat tyynet alkukesän aamut? Katselin merellä tapahtuvaa liikehdintää, lähinnä vesilintuja. Vaikka ollaankin lintujen suhteen jo keskikesässä, oli merellä hieman liikehdintään molempiin suuntiin: kevät- ja syysmuuttoa. Runsaimpana lajina telkkä (2400), jotka pääosin paikallisia, liikkuivat häiriön mukaisesti. Aamulla hieman ruokkeja (42) ja riskilöitä (8) sekä yksinäinen etelänkiisla. Haahkoja vähän molempiin suuntiin, lähes kaikki linnut koiraita. Samoin mustalintuja ja pilkkasiipiä merellä ees-taas. Pikkulintupuolella muutoin hyvin hiljaista, paitsi vihervarpusen ja käpylintujen ääniä kuului vähän väliä. Iso-Enskerissä lauloi toisella reviireistä idänuunilintu, toinen reviireistä hiljainen. Selviä syysmuuttavia olivat etelään matkanneet haahkakoiraat (320) , isokuovi (1) ja valkoviklo (2) - niin se vaan on Suomen kesä lyhyt ja vähäluminen.


Haahkakoiraita

Kaikennäköisiä haahkakoiraita pyöri merellä. Toinen kärjestä ehkä toisen kalenterivuoden lintuja ja kolmas kolmannen? Muut vielä vanhan juhlapukuisen näköisiä.


Pilkkasiipiä

Läheltä menneet pilkkasiivet tuli katsottua huolella. Tässäkin parvessa useamman näköisiä yksilöitä; ainakin vanha ja nuori koiras, sekä naaraita.


Ja maihin...

Ja maihin ...


Kommentoi
9.6.2015 Haminakari, Pori, Finland
Weblokit
Copyright, 2015  Antti J. Lind