Vanhoja kahlaajia, Domarkobban, Kristiinankaupunki, 10.7.2015
Weblokit
Keli näytti sopivalta kahlaajaretkeä ajatellen, varsinkin kun eilen oli Kalajoen seudulla havaittu reilu tonni suosirrejä. Tuntuvat vanhojen etujoukot olevan tänä vuonna aikaisessa. Työkiireiden helpotettua suuntasin taas Domarkobbanille ja rannassa puolenpäivän aikoihin. Koko iltapäivä tui viihdyttyä vain laguunin ja pohjoiskärjen väillä. Suosirrejä tuntui olevan hyvin ja ehdein laskea reilu 120 yksilöä ennen puolen tunnin sadekuuroa. Sateen jälkeen saaressa suosirrejä 250 ja joukossa kuovisirrejä 7. Katselin vielä muutaman tunnin kahlureita ja ohessa tuli nähtyä muutama muutoparvikin. Poistuessasi 16:30 aikaan saareen jäi paikalliseksi 150 suosirriä ja 2 kuovisirriä. Iltapäivän kokonaissummaksi tulkitsin 445 suo- ja 9 kuovisirriä.


Laguuni

Laguuni, tai ei sitä näillä vedenkorkeuksilla oikein laguuniksi tajua. Sirrit mukavasti oikealla olevalla haurulla ja vasemmalla olevilla kivillä.


Kuovisirri ja suosirrejä

Sirrit laguunin kivillä. Ainakin kaksi kuovisirriä oli parvessa, kuvassa tosin vain yksi.


Pohjoiskärki

Pohjoiskärjestä hallitsee sekä kärkihaurun, että itähaurun. Myös Skitkobbanin (saari vasemmassa reunassa) linnut näkyvät mukavasti.


Suo- ja kuovisirrejä, sekä kalalokkeja

Kärkihaurun parvessa muutama kuovisirri suosirrien joukossa. Kuvan lokit kalalokkeja.


Kuovisirri ja suosirrejä

Muutama muuttoparvi matkasi etelää kohden sateen loputtua. Tässä parvessa ainakin yksi kuovisirri suosirren kanssa.


Ja maihin...

Ja maihin...


Kommentoi
10.7.2015 Domarkobban, Kristiinankaupunki, Finland
Weblokit
Copyright, 2015  Antti J. Lind