Tallaistako on nykymetsästys? Xxxxx, Pori, 29.8.2015
Weblokit
Aamun retkellä poikkesin eräällä paikalla, jonka tarkemman sijainnin jätän nyt kertomatta syytösten välttämiseksi. Katselin hetken alueen lintuja ja huomioni kiinnittyi melko epämääräisiin sorsien ja hanhien ääniin. Äänen lähteiksi selvisivät parin sadan metrin olevat metsästäjät houkutuspilleineen. Pienen ääninäytteen kuulet tästä. Paikalla oli haulikoiden, jos nyt oikein määritin, kanssa vähintään kaksi urhoollista eränkävijää. Katselin vajaan tunnin touhuja havaintopaikkani edustalla, jonka jälkeen mielipaha oli jo niin kova, että oli syytä poistua. Alla se mitä tuli paikalta kirjattua.

4 varista lensi porukan yli useiden kymmenien metrien etäisyydeltä. Paikalta kuului noin 10 laukausta, pääasiassa kohden lähinnä ollutta varista.Varis sai osumia, mutta jatkoi kohti metsää, jonne hävisi. Muut varikset eri suuntaan.

Heti perään yli lensi kolme sepelkyyhkyä korkealla yli 40 metrin päässä. Perään ammuttiin 3 laukausta, ei pudotuksia, eikä näkyviä osumia.

Torniin kuului remakkaa naurua ja huutoa: "Ei perskeles pudonneet. Näitkö, kun varikseenkin osui kolme kertaa".

Hetken kulttua paikan ylitti melko kaukaa 2 sepelkyyhkyä. Perään ammuttiin 2 laukausta. Ilmeisesti toinen kyyhky sai jonkun osuman. Molemmat jatkoivat lentoaan.
.
2 tavia ohitti porukan lähietäisyydeltä. 2 laukausta ja toinen taveista putosi ja jäi veteen räpiköimään. Toisen perään 4 laukausta, ei pudonnut, osumista ei tietoa. Pudotettu tavi haettiin reilun viiden minuutin kulttua, jolloin se vieläkin räpisteli vedessä.


Kumisorsat

Ampumispaikan edustalla yli 20 houkutuslintua kellumassa.


Reikäinen varis

Tämä on se varis, joka sai kolme osumaa. Siivissä reikiä ja pyrstösulkiakin puuttuu. Taisi olla variksen viimeinen lento.


Kommentoi
29.8.2015 Xxxxx, Pori, Finland
Weblokit
Copyright, 2015  Antti J. Lind