Merikatselulla,
Haminakari, Pori, 2.12.2015
Weblokit
Reilu
kolme varttia ennen auringonnousua Haminakarin rannassa. Merituuli
hieman heikompi, kuin moneen päivään, 7-10m/s luoteen puolelta.
Maininki reipas. Kirkas ja lähes selkeä keli. Lämpöä muutama aste, ei
lämpöväreilyä. Merivesi plussalla reilu 45cm.
Katselin meriliikehdintään nelisen tuntia ja päälle kevyt saaren
komppaus. Molemmilla joutsenlajeilla liikettä etelän suuntiin, yhteensä
115 lintua. Myös mustalinnuilla ja pilkkasiivillä tavanomaista
aamuliikehdintää, yhteismäärä 86 lintua. Kaakkureita 2 ja
määrittämättömiä kuikkia 3. Saaresta ei löytynyt yhtäkään paikallista
lintua.

Auringonnousun aikaan mereltä pieni pilvikenttä kohti mannerta, pääosin
kuitenkin aurinkoista.

Molempia joutsenia, kyhmy- ja laulujoutsenia, matkasi harvakseltaan
meren puolella kohti etelää ja lounasta. Kuvassa ainakin pääosa
laulujoutsenia.

Yksittäisiä gavioita, kuikkia, liikkui merellä. Kuvassa kaakkuri ja
Porin majakka.

Merenkäynti oli kohtalaisen voimakasta edellispäivien kovien tuulien vuoksi.

Suuri valliriutta ei tänään nostanut kovin isoa kuohua korkealla olevan
meriveden vuoksi.

Ja maihin....
Kommentoi
2.12.2015
Haminakari,
Pori,
Finland
Weblokit
Copyright,
2015
Antti J. Lind