Eteläreunan rantoja ja lahtia kiertämässä, Herrö - Järsö, Lemland, 3.2.2016
Weblokit
Hieman auringonnousun jälkeen kiivettiin Herröskatanin kärjen lintutorniin. Näkyvyys erinomainen, eikä tuulikaan haitannut. Lågskär näkyi hienosti. Jäätä ei oikeastaan havaittu. Vajaa parin tunnin katselu ei kummempia tarjonnut, parhaana naurulokki 2, tukkakoskelo 12, alli 60.  Tornikatselun jälkeen vähän kiertelyä kärjen alueella, vain peruslajeja.

Herrön jälkeen lännenpuoleisen lahden pohjukkaan, Flakaan, jossa näytti kauempaa olevan kohtalaisesti vesilintuja. Lahti vain hieman pohjukastaan jäässä. Linnut löytyivät lahden puolivälin seutuvilta mm. tukkasotka 450, telkkä 230, tukkakoskelo 9, isokoskelo 220.

Paluumatkalla kohti länttä pysättiin tarkastamassa Lemströmin kanava ja sen edustan vesialueet. Paikka kovin kesäisen oloinen ja molemmissa päissä laajat sulat. Lintuja vain nimeksi.

Iltapäivän puolella Järsön seudulla. Siellä kuluikin aikaa kohtalaisesti, kun katsottavaa riitti. Granön sillalta laskeskelin kolmessa parvessa yhteensä 4600 tukkasotkaa. Joukossa ainakin kaksi lapasotkaa ja vajaa 20 uiveloa. Nåtöfjärdeniltä sotkia 800 lisää ja telkkiä reippaat 400. Merikotkat aiheuttivat hienoja lentonäytöksiä tukkasotkien parvissa. Järsön alueelta osui harmaahaikaroita optiikkaan yhteensä 6 lintua.


Herrön kärki

Herrön tornista kohti lounasta. Vain niukasti lumenrippeitä kallionkoloissa.


Flaka, venesataman ranta

Flakan pohjukka hieman jäässä. Venerannan kohdilla muutamia irtolauttoja ja siitä ulommas avointa.


Lemströmin kanava

Lemströmin kanava avoinna. Itse kanavassa ei yhtäkään lintua.


Lempand, Järsö, Gränö

Järsön etelänpuoleiset lahdet pääsoin avoinna. Tukkasotkaparvia siellä täällä.


Tukkasotkia

Alueen sotkaparvet hankalasti hallittavissa.


Tukkasotkia

Pääosaa parvista pääsi mukavasti katselemaan 100m päästä.


Iso tukkasotkaparvi

Yksi Granön isommista parvista mahtui lähes kokonaan kuvaan.


Kommentoi
3.2.2016 Herrö - Järsö, Lemland, Finland
Weblokit
Copyright, 2016  Antti J. Lind