Veneilykauden
avajaiset, Preiviikinlahti, Pori, 11.2.2016
Weblokit
Etelän-
ja kaakonpuoleiset tuulet, korkea merivesi ja plussakeli
tekivät sen taas. Meri aukesi ja myös yksi laskukelpoinen ranta,
ainakin hetkellisesti. Buster onnistuneesti vesille ja Yamahakin
suostui yhteistyöhön. Suuntasimme etelän suuntaan. Säpin edustalla
kohtalaisesti ajojäätä, joten jäimme Preiviikinlahden saaristoon. Alueella vain hieman kohti pohjoista liikkuvia jäälauttoja.
Ensimmäinen maihinnousu Outoorin saariryhmään oli pikkuisen haastava,
kun sisälahti oli kokonaan täynnä jäälauttoja. Rantautuminen Santakarin
ulkoreunan jääpenkkaan. Kevyt saarenkierto ja kohti Trutholmaa.
Trutholman ja Puskurin välistä ei päästy läpi eteläpuolella olevan
ajojäävyöhykkeen vuoksi. Sisäkautta kohti Svartgrundia. Svartgrundin
itäpäässä ansaittu kaffehetki ja Preiviikinlahden jäänreunan lintuja
katsaus. Yksipihlajan kautta takaisin mantereelle.
Lintuja jonkin verran, osa jo etelämpää saapuneita. Kyhmyjoutsenia muutama pari, isokoskeloita reilu
400, telkkiä 120 ja mustalintuja 2. Harmaalokit jo
parilla pesimäsaarella reviirivahdissa. Keväinen lokkien
kailotus kuului jo monin paikoin. Ei vielä merihanhea.

Onnistunut vesillelasku suojaisassa sisälahdessa.

Rantautumista suunniteltiin Santakarin suojaisaan lahteen, mutta
haaveeksi jäi.

Sopiva kohta löytyi, pienen etsinnän jälkeen, Santakarin lounaiskulmasta.

Santakarin koillisrannalta sisälahden suuntaan. Lautat tulleet jostakin
ja olivat irtonaisia, mutta tiiviisti kiinni toisissaan.

Trutholman itäsärkkä piti etelänpuoleiset jäät Kuuminaisten puolella ja
esti etelänpuolisen kierron.

Svartgrundin itäpäässä oli vain muutamia irtolauttoja ja maininnousu
oli helppoa.

Preiviikinlahden jääreunan läheisyydessä isoimmat lintumäärät. Pari
isompaa isokoskeloparvea väisti venettämme.

Ja maihin...
Kommentoi
11.2.2016
Preiviikinlahti, Pori,
Finland
Weblokit
Copyright,
2016
Antti J. Lind