Kärkikierroksella,
Kuuminainen, Pori, 26.4.2016
Weblokit
Aamusella
kiertämään Kuuminaisten kärkeä. Keli ihan mukava, heikohkoa tuulta,
täyspilvistä ja hyvä kuuluvuus. Merellä jo vähän tutuksi käynyt kova
lämpöväreily kylmän yön (-2c) jäljiltä. Kiersimme kärjen rantoja
seuraillen. Lintuja kohtalaisen mukavasti, vaikka osa vesilinnuista
jäikin väreilyn sisään. Laulajia hyvin äänessä, erityisesti rastaan
aktiivisia. Merellä härkälintuja mukavat 16. Kolme peukaloista lauloi
innokkaasti niemessä. Telkkien määrä Preiviikinlahden puolella
kasvamaan päin, tänään jo lähes 3000.

Kärjen metsissä tehty harvennusta ja ihan mielellään ei kärkeen menevää
tietä tullut käveltyä. Maasturitkaan eivät mökeille pääse :-)

Toinen kärjen laulujoutsenen pesistä. Tällä taitaa jo haudonta olla
menossa.

Selvästi vartiossa olevia vesilintuja rannan läheisyydessä. Merihanhen
puoliso taitaa olla pesällä jossakin lähellä.

Luultavasti sama tilanne myös tällä ristisorsalla.

Etelärannan rakkolevävalli taisi jämähtää pysyvämminkin rannalle. Hauru kuhisi hyönteisiä, vielä ei syöjiä.

Kärkiniitty kunnossa. Pari niittykirvisparia oli reviirillään.

Ja rantavedessä punakuiri.
Kommentoi
26.4.2016
Kuuminainen, Pori,
Finland
Weblokit
Copyright,
2016
Antti J. Lind