Merimetso- ja
räyskätarkastusta, Siipyy,
Kristiinankaupunki, 7.6.2016
Weblokit
Tänään
pitkästä aikaan Siipyyn vesillä. Retken oheistarkoituksena oli
tarkastaa sekä Siipyyn edustan merimetsot (kiitos vinkistä Karille ja
Jukalle) sekä räyskät. Siipyyn edustalta oli löytynyt reilu viikko
sitten pieni merimetsojen pesimäluoto. Kaksi viikkoa sitten, se ei ollut
vielä olemassa ja onkin luultavaa, että se on jostakin häiriön
tuloksena siirtynyt. Alkuperä taitaa olla kuitenkin Lankoslahdelta.
Merimetsoja kahdella Kiilin edustan saarella yhteensä reilu 600
yksilöä. Toisen saaren linnut eivät olleet pesiviä, vaan pääasiassa
esiaikuisia luppolintuja. Toisella luodolla näkyi arviolta 80-120 pesää
veneestä katsottuna. Tarkempi määrä selviää juhannuksen jälkeen
tehtävässä laskennassa.
Räyskäluodot tuli myös samalla kartoitettua. Alueelta löytyi vanhoilta
paikoilta yhteensä 3 yksittäisparia ja Storbådanilla yllättäen 4 paria.
Tarkastusten jälkeen poikkesimme Domarkobbanin fladalla ja
pohjoiskärjessä. Eipä mitään sen kummempia mainittavia havaintoja -
yksi laulava viitakerttuna, neljä ristisorsaa ja yksinäinen karikukko.

Toinen Siipyn edustan mahdollisista merimetsoluodoista. Vain rannalla
päivystäviä lintuja, ei siis pesintää.

Tällä toisella luodolla on selvästi pesintää. Pesillä
luultavasti muninta-/haudontavaihde menossa.

Storbådan katsottiin kauempaa maihinnousuluvan puuttuessa. Mukavasti
lintuja mm. räyskä 4 paria, selkälokkeja n80, pari riskilää.

Yksi takseerausalueen räyskistä.

Domarkobbanin flada kuivilla. Hauru näyttää olevan tänä vuonna aika
vähissä, mihin lie siirtynyt?

Käytiin
myös tutustumassa tulevan komppausmaastoon.

Pohjoiskärki tarkastettiin harjun laelta. Ei hauruja, eikä kahlaajia
karikukkoa ja rantasipiä lukuunottamatta.

Ja maihin...
Kommentoi
7.6.2016 Siipyy, Kristiinankaupunki,
Finland
Weblokit
Copyright,
2016
Antti J. Lind