Merimetsojen
pesälaskentaa,
Marjakari, Luvia, 26.6.2016
Weblokit
Nyt
vuorossa Luvian Marjakarin merimetsokolonian pesälaskenta. Kolonia on
asuttanut tunnetun historian aikana yhdeksää saarta. Tänä vuonna pesiä
rakennettiin yhteensä neljälle eri luodolle, joista kolme tyhjeni ennen
poikasten kuoriutumista. Luodoista kaksi oli uusia. Varsinaista syytä
tyhjenemiselle ei saatu selville, luultavammin kyseessä merikotkan
aiheuttama häiriö. Poikasvaiheeseen päästiin vain yhdellä luodolla,
pääosin tuloksekkaasti. Kolonian yhteisparimäärä laski viime
vuodesta 13%. Vuoden 2016 pesissä on mukana myös tyhjentyneet
eli lasku on vielä suurempi. Laskennan ohessa muina havaintoina reilu
25 suosirriä, hieman yksittäisiä muita kahlaajia etelään. Vesilintuja
tuttuun tapaan runsaasti, päälajina haahka ja telkkä.

Kohti koloniaa.

Saaren entinen ydinluoto on tänä vuonna tyhjä. Aikaisemmin keväällä
saaressa näkyi yhdeksän merimetson pesää, nyt ei ensimmäistäkään.
Parhaana päivänä saaressa päivysti 12 merikotkaa, siinä lienee syytä tyhjenemiselle.

Uudella luodolla on pesintä pitkällä ja pääosassa pesistä isot
poikaset. Kuvan edustan pesät vasta juuri rakennettuja, joka viittaisi
siirtymään muualta.

Tähän aikaan laskettaessa ei yleisesti pitäisi enää olla harmaalokkien
predaation vaaraa, mutta toisin kuitenkin kävi. Vajaa viisi,
munintavaiheessa olevaa, pesää tuhoutui laskennan aikana.

Yhtä pesäluotoa tarkastettaessa lähti rantaheinikosta metsäkauris, joka
paineli mantereen suuntaan kallioita pitkin ja jatkoi uiden muihin
saariin.

Ja maihin...
Kommentoi
26.6.2016
Marjakari, Luvia,
Finland
Weblokit
Copyright,
2016
Antti J. Lind