Jäätyvä merenranta, Kuuminainen, Pori, 5.11.2016
Weblokit
Hyytävä koillistuuli piti Busterin rannalla. Aamupäivällä kiertämään Kuuminaisten kärkeä. Tuulta 12m/s kollisesta, pilvetöntä ja pakkasta -6c - aika reipas marraskuun alun keli. Kiersimme kärjen rantaniittyjä ja rantoja kompaten. Merelle näkyvyyttä heikosti kovan lämpöväreilyn vuoksi. Vaikka rannat ja lahdet pääosin jäässä, löytyi sentään kaksi taivaanvuohea. Muuten melko hiljaista, mainittavina vain laulurastas ja määrittätön pieni rastas. Laulujoutsenella hieman muuttoa lounaan suuntaa, yhteensä 98 yksilöä. Taitaa olla järvet jäätymässä?

Tuli myös jälkikäteen huomattua, että oli sitten kameran optiikka ottanut vähän hernettä nenään. Kuvien keskikohdilla jollakin tapaa edes hieman terävämpi kohta, muut ympärillä pääosin täysin epäterävää ja suttuista. Taisi mennä vaihtohommaksi. Kuvat siis vielä normaalia huonommat :-)


Eteläkluuvin pinta jäässä

Kaikki kärjen kluuvit vahvassa jäässä, kesti jo paikoin miehen painon.


Pinkki

Onneksi oli komppausapu mukana, tuloksena pari taivaanvuohta.


Eteläranta ja -mökki

Myös matalat fladat olivat jäässä. Merivesi hieman ylempänä, mutta vieläkin reippaasti miinuksella.


Kumisorsat vedessä

Kaltoin oli alkutalvi kohdellut kärjen muovisorsia.


Laulujoutsenet

Laulujoutsenia muutamia parvia kohti lounasta.


Kärjen kivikko

Kärjen matalalla olevan meriveden kivikoita. 


Sonnivasikka kärkifladan rannalla

Sonnivasikka ihmettelee mennyttä kesää ja syksyä. Muu kärjen karja oli tiiviisti ruokintapaikan läheisyydessä.


Kommentoi
5.11.2016 Kuuminainen, Pori, Finland
Weblokit
Copyright, 2016  Antti J. Lind