Porin luoteissaaria kiertämässä, luoteissaaristo, Pori, 10.12.2016
Weblokit
Aamulla hieman ennen auringonnousua vesillä. Vähän pohjoistuulta ja muutama aste pakkasta. Lähes koko päivän kirkas ja auringonpaisteinen keli. Merellä näytti muodostuvan kohtalaisesti hyydettä ja busterkin sai ohuen pintakuorrutuksen päivän aikana. Merellä kohtalainen lämpöväreily.

Kiersin tänään laajasti Porin pohjoista ja läntistä saaristoa. Liikkeelle Uniluodosta, josta lähes suoraa ajoa Steenkumppoosiin asti. Pohjoiskulmasta tuli vilkaistua Pöksyt ja Västeenit. Paluumatkalla etelään Haminakari kautta Hylkiriutalle. Pikainen pysähdys Kupelissa ja Kaijakarissa. Takaisin Uniluodossa vajaa tunti auringonlaskun jälkeen.

Lintuja kivasti. Sekä laulu-, että kyhmyjoutsenia matkalla etelän suuntaan, yhteensä 116. Mustalintuja (156), pilkkasiipiä (79) ja alleja (185), pääasiassa paikallisena. Sekä haahkoja, että kyhmyhaahkoja, molempia lajeja koiras ja naaras. Räkättirastaita pari isompaa parvea 80 ja 65. Muina mukavina poimintoina mustarastas 6, uivelo 1 ja riskilä 1. Hieno retkipäivä!


Kallioholman kyhmyhaahkabongarit

Kallioholman lavalla näytti olevan tutkimusryhmää paikalla aamutuimaan. Lava oli miehitetty myös iltapäivällä paluun aikoihin.


Steenkumppoosin pohjoiskämppä

Rantautuessa Steenkumppoosin pohjoiskämpälle, aurinko lämmitti mukavasti.


Steenkumppoosin sisälahti

Saarten suojaisat lahdet jäätymään päin.


Räkättirastaat

Räkättirastaita pari isompaa parvea tyrnien kimpussa. Yksittäisiä löytyi kymmenkunta.


Maa-Pöksy

Maa-Pöksyn satamalahdessa reilu sentin vahvuinen uusi jää.


AJojälki ohuessa jäässä

Iso-Enskerin sisäpuolelle jäi jälki ajourasta.


Iso-Enskerin eteläkärki

Iso-Enskerin eteläkärkeen oli jo muodostunut vahvempi yhtenäinen jää. Buster selvisi vielä kunnialla.


Haminakarin ja Iso-Enskerin väli

Iltapäivällä maissa Haminakarissa. Sisäpuolella sen verran jäätä, että vesilinnut siirtyneet ulommas. Kuva isoksi klikkaamalla.


Hylkiriutalla

Hylkiriutalla oli vähän ongelmia saada Buster pysymään mainingissa edes kohtalaisesti aloillaan. Myös tuuli oli Hylkeellä yllättävän voimakas verrattuna sisempään saaristoon.


Kuu ja Tahkoluodon satama

Paluumatkalla nousi kuu Tahkoluodon öljysataman takaa.


Merivoimala ja lentokone

Lännen puolella merivoimala ja länteen matkaava lentokone.


Ja maihin...

Ja maihin...


Kommentoi
10.12.2016 luoteissaaristo, Pori, Finland
Weblokit
Copyright, 2016  Antti J. Lind