Viikkokierroksella,
Siipyy, Kristiinankaupunki, 7.9.2017
Weblokit
Viikon
Siipyyn saarikierroksen aika. Aamu aloitettiin Domarkobbanilla, hyvissä
ajoin ennen auringonnousua. Tuttuun tapaan merelle katsomiseen ei kovin
paljoa keskitytty, vaan enemmän paikallisiin lintuhin. Koko saari
kierrettiin huolella ja parhaat paikat muutamaankin otteeseen. Näkyvä
pikkulintumuutto pääosin niittykirvisen varassa, n35. Saaressa lintuja
oikein mukavasti ja runsaslajisesti - kahlaajia, hyönteissyöjiä ja
siemenenpurijoita. Mielenkiintoisimmat poiminnat: lapinkirvinen 2,
taigauunilintu 2,
sarvipöllö 1, muuttohaukka 1 ja pitkästä aikaa, jo harvinaisuusluokkaa
lähentelevä, pohjansirkku 2.
Iltapäivän puolella Storbådanille. Rantakivillä makaili halli. Saaressa
pieni parvi puolisukeltajia, joukossa 1 harmaasorsa. Lokkeja
totutusti kallioilla reipas parvi. Parvi pääosin kalalokkeja,
380 yksilöä, joista 30 tämän vuoden poikasia. Selkälokkeja vielä
paikalla 17 vanhaa ja 6 nuorta. Kahlaajia vähän odotettua niukemmin.

Domarille rantauduttiin juuri kuun laskiessa.

Merivesi hieman plussalla. Fladan haurut kahlaajaystävälliset.

Fladan suulle oli viikon aikana ilmestynyt keppirivistö. Kovin näytti
metsästykseen viittaavalta?

Eteläkärjen niityltä hyppäsi jaloista sarvipöllö.

Mädäntyvää haurua ympäri saarta. Kivasti se valkoinen kontrastoituu
mustan kanssa!

Vuoden ensimmäinen taigauusilintu löytyi luoteiskoivikosta.

Storbådanin rantakalliolla makaili lokkien seurassa harmaahylje.
Veikkaisin halia naaraaksi, vaikka en varma olekkaan.

Eteläkalliot katsotiin tarkasti kahlaajien toivossa. Vain muutamia
suosirrejä ja tyllejä, - ei vielä merisirriä.

Ja päivän ties monesko kaffehetki Storbådanin itäkalliolla ennen
poistumista.

Ja maihin...
Siipyy,
Kristiinankaupunki,
Finland, 7.9.2017
Weblokit
Copyright,
2017
Antti J. Lind