Mongoliankirvinen,
Domarkobban, Kristiinankaupunki, 24.10.2017
Weblokit
Viikon Siipyyn
saaristokierroksella Domarkobbanin eteläpäässä. Komppasimme haravassa
itärannan ruderaattia, kun HL huusi jaloistaan lähteneestä
isokokoisen näköisestä kirvisestä. Jotenkin se näytti kookkaammalta,
kuin niittykirvinen, eikä
niin isolta kuin isokirvinen. Lintu oli äänetön. Se lensi muutamia
kymmeniä metrejä, eikä lekutellut pudotautuessaan heinikkoon. Lintu
uudelleen lentoon, jolloin se teki saman tempun ja tippui lähelle
eteläkärkeä. Sama toistui vielä muutamaan kertaan. Yhteensä saimme
kirvisen lentoon seitsemän kertaa. Sen jälkeen emme enää sitä
löytäneet. Kirvinen taisi kyllästyä meihin tai poistui jonnekkin.
Kertaakaan se ei
äännellyt ja hävisi aina kasvillisuuden sekaan. Lähes jokaisella
lentoonlähtökerralla yritin räiskiä kuvia perään. Parin päivän päästä
yritimme löytää lintua uudelleen, mutta ilman tulosta.
Linnun hävittyä katsoimme osuneita kuvia ja kas, sehän oli niistä
määritettävissä mongoliankirviseksi! Pari päivaä myöhemmin tuli
määritys vielä varmistettua lintuja tuntevilta tahoilta, kiitos heille! Havainto oli
lajista vuoden ensimmäinen Suomesta. Edelliset havainnot ovat vuodelta
2015 Luvialta ja Korppoosta. Yhteensä Suomessa on havaittu vajaa 30
mongoliankirvistä.

Onnistunut kuva lentoon lähteneestä mongoliankirvisestä. Linnulla oli
kyllä koivet ja siivet, vaikka tässä ovatkin siistinä pakettina.

Hetkeä myöhemmin toinen lentokuva, jossa näkyykin paljon oleellisia
tuntomerkkejä.
Domarkobban,
Kristiinankaupunki,
Finland, 24.10.2017
Weblokit
Copyright,
2017
Antti J. Lind