Heijastuksia
joen pinnassa, Kokemäenjoen suisto, Pori, 4.12.2017
Weblokit
Koko
päivän jokikierroksella. Keli kohtalaisen mukava viime päiviin
verrattuna: ei sadetta, tuulta 5-8m/s pohjoisen puolelta, muutama
plusaste ja päivän mittaan muutamia auringonpaisteisia hetkiä.
Jäästä ja lumesta ei tietoakaan. Jokivesi plussalla reilu puoli metriä.
Liikkeelle keskustan tuntumasta ja siitä alas Fäärttinjuovalle ja
siitä deltan pohjoispuolelle. Suuruskallio, Varpukarit ja Pihlavanlahti
tarkastettiin. Ylävirtaan joen eteläpuolta ja taas Fäärttin
kautta Isojuovalle ja takaisin keskustaan.
Jokilajisto tuli
tuttuun tapaan tarkastettua. Majavanpesiä löytyi yhteensä 12, joista
yli puolet asutun näköisiä. Lintuja vielä kohtalaisesti, mutta laajalla alueella. Runsaimmat
räkättirastas 520, urpiainen 230, isokoskelo 70, heinäsorsa 180,
laulujoutsen 120 ja telkkä 35. Mukavia ja maininnan
arvoisia lajeja
olivat: kuningaskalastaja 1, ehkä jopa kolme (!) eri yksilöä,
harmaahaikara
6, nokikana 3, mustavaris 2, uivelo 4 ja naurulokki 1.

Päivän ensimmäinen veteen peilaaja oli keskustan edustalla
tulvantorjuntaa tekevä
imuruopaaja.

Raumanjuopaa alas. Raumansillan ja Karjarannan peilaukset.

Kovin on osa asuntomessualueen rakenteilla olevista taloista
suojaamattoman näköisiä "näinkin kuivalla kelille", kuin tänä syksynä
on ollut.

Auringon ensisäteitä Hevosluodon lepikossa.

Ulasoorissa, Isoniityn kohdilla, joen etelärantaa hallitsevat koivut.

Lanajuopa auringon noustua ylemmäs. Harmaahaikaroista 4 löytyi
Lanajuovasta.

Fäärttinjuovan pohjoispää aukeaa Isojuopaan.

Vieläkin myynnissä...

Fleiviikin leppäsaarekkeet.

Päivä on lyhyt ja jo heti 14 jälkeen alkaa aurinko putoamaan, valaisten
Fäärrttinjuovan koivuja ja leppiä.

Monivärisimmät heijastukset löytyivät tänään Isojuovalta.
Pelastuslaitos kävi paikalla tarkastamassa ja etsimässä aiheuttajan.
Tällä kertaa ei ollut syytä suurempaan huoleen - vain 20 litraa bensiiniä.

Ja maihin...
Kokemäenjoen
suisto,
Pori,
Finland, 4.12.2017
Weblokit
Copyright,
2017
Antti J. Lind