Vuoden ensimmäinen veneretki, Luvia, Eurajoki, 2.1.2018
Weblokit
Vuosi otti ja vaihtui. Aamun valjettua vesille. Keli mukavan heikkotuulinen. Näkyvyys erinomainen, pilvistä ja lämpötila nollan pinnassa. Saarissa ohuelti lunta. Meressä ei jäätä, vain suljetuissa lammikoissa. Taas kiertämässä Luvian luotoja ja kallioita. Reitti tuttujen paikkojen kautta: Marjakari - Turvaskallio - Pohjankalliot - Eeköre - Lännennaulat - Pohjankalliot - Säppi. Maissa Turvaskalliolla, Eeköressä ja Säpissä. Säpissä ehdein tarkistamaan sataman, Prakalan, majakan ympäristön ja Lännennokan. Muflonien ruokinnan ehdein myös vilkaisemaan, mutta tällä kertaa täyttöä ei tarvittu. Trailerissa tunti auringonlaskun jälkeen.

Lintuja aika niukasti. Merellä vähän telkkiä, kyhmyjoutsenia, isokoskeloita ja lokkeja. Lokit pääosin kalalokkeja. Kolme kohtalaista mustalintuparvea, yhteensä 480 yksilöä. Alleja kaksi pientä parvea, yhteensä 60. Punaisen kallion edessä olevalta luodolta nousi yksinäinen merisirri, joka hävisi Pohjankallioiden suuntaan - en löytänyt uudelleen. Päivän parasta antia oli Säpissä yllättänyt pikku-uikku. 


Turvakallio, Kamppari, kyhmyjoutsenet

Kiersin Turvaskallion ja vaihdoin samalla kameraan muistikortin. Saaressa kaksi talitiaista. Paikallinen kyhmyjoutsenpari edelleenkin reviirillään - kuvan keskikohdilla.


Luvian ulkoluotoja

Kaikki ulkokalliot tuli katsottua ja kierrettyä veneellä. Yksi merisirri nousi, mutta jatkoi saman tein pidemmälle.


Alleja

Kaksi alliparvea osui reitille. Tämä parvi Lännennauloilla. Säpin ulkolaskulla edelleen sama 27 yksilön parvi.


Buster ja ampukoppi, Kruununmöljä

Säpin laiturissa oli yllättäen toinenkin Buster. Harri S oli viettänyt jo lähes viikon saaressa ja aikoi vielä viipyä muutaman päivän - kateeksi käy!


Sataman kluuvi, ampukoppi ja Prakala

Jäätä löytyi vain pääasiassa Säpistä ja sieltäkin vain suljetuissa kluuveissa.


Pikku-uikku

Illan viimeisillä valoilla katselin ampukopilta merelle. Yllättäen löytyi Poponniemen tyveltä pikku-uikku! Taitaa olla Säpin toinen tai kolmas yksilö kautta aikain. Edellinen lienee 70/80-luvulta. Tämä taitaa olla ensimmäinen dokumentoitu.


Ja maihin...

Ja maihin...





Luvia, Eurajoki, Finland, 2.1.2018
Weblokit
Copyright, 2018  Antti J. Lind