Avoveden reunaa kiertämässä, Luvia, Eurajoki, 14.2.2018
Weblokit
Talvi se kiristää otettaan. Tänään ensimmäinen kokopäivän jääretki. Aamusta pikku pakkasessa kohti Luvian jäänreunaa. Sää mukava, vaikka vähän tuulta olikin. Päivästä alkaen paikoittain auringonpaistetta ja lämpöä nolla tuntumassa. Näkyvyys erinomainen. Kiersin jään reunaa seuraten Iso-Kloppa - Sunaskeri - Kihtiskeri - Kopposkeri - Hopponen. Ulommas ei ollut, jään puuttuessa tai sen ollessa irtonaista, asiaa. Alueen pystyi kivasti katsomaan, kun maatuulikaan ei häirinnyt.

Pari harmaahyljettä löytyi makailemassa jään reunalla. Vesilintuja ihan kohtalaisesti: isokoskelo 620, telkkä 237, tukkasotka 79, tukkakoskelo 6, pilkkasiipi 1, uivelo 8 ja kyhmyjoutsen 6. Rastaita ei yllättäen näkynyt yhtäkään. Lokkeja merellä yhteensä 23. Merikotkia reviireillä 2 paria ja pari irtonaista.


Iso-Klopasta kohti Lankooria

Iso-Klopan itäpuolella oli kiintojään raja. Se jatkui melko suoraan Markun kautta Lankooriin.


Iso-Klopasta luoteeseen

Luoteen ja lännen puolella avovesi huuhteli saarten rantoja. Puorkarin, Marjakarin ja Pohjankallioiden saaret olivat vielä avovedessä.


Tukkasotkia

Kaksi tukkasotkaparvea näkyi päivän aikana. Kuvassa niistä pienempi 14 lintua. Toisessa parvessa 65 yksilöä.


Sunaskerin länsipuoli

Sunaskerin länsipuolella oli irtonaista ja ajautunutta jäätä. Kärki avovedessä.




Sunaskerin länsipuolen jää ei kovin houkutelut kulkemaan.


Ketokarin kääntöpaikka: putki ja Yamaha

Päivän läntisin kääntöpaikka Ketokarin kupeessa. Horisontissa Eeköre.


Ketokarin rantatolppa

Ketokarin kiintopiteitä.


Ketokarin "länsiportti"

Ja vähän vähemmän kiinteitä. Lienee jonkin sortin silta, mutta kutsuttanee länsiportiksi. Rohkeasti oli joku ajanut mönkijällä sen alta.


Kropposkerista etelään

Kropposkerista etelään. Alueen edessä pääasiassa irtonaista jääsohjoa. Kuornooriin näytti kulkevan ohut jääkannas.


Ja maihin...

Ja maihin...





Luvia, Eurajoki, Finland, 14.2.2018
Weblokit
Copyright, 2018  Antti J. Lind