Taas deltaa
kiertämässä, Kokemäenjoen suisto, Pori, 23.4.2018
Weblokit
Auringon
noustessa taas suistoa kiertämään leppoisassa kelissä. Välillä
auringonpaistetta ja välillä pilvistä. Aamulla lähes tyyntä, päivällä
hieman reippaampaa kaakkoistuulta. Lämpötila muutamia asteita plussan
puolella. Jäät koko suistossa käymässä vähiin. Vain rannoilla ja
suojaisissa laguuneissa vähän jäätä, muualla pääosin avointa -
Pihlavanlahtikin kokonaan jäistä vapaa.
Kiertelimme koko jokisuiston Launaisista Pihlavanlahdelle ja
Varpukarien kautta Kaunismäkeen, josta Teemuluodon kautta
Fäärrtinjuovalle ja takaisin Launaisiin. Karvianjuovan alaosissa oli
vielä sen verran jäätä, että vielä ei läpi yritetty, ens kerralla
sitten.
Lintujen lajimäärät kasvussa, kertymät pääosin vähenemässä. Päivän
runsaimmat lajit taisivat olla: isokoskelo 720, naurulokki 650,
tukkasotka 310, harmaahaikara 180 ja silkkiuikku 105. Muista
mielenkiintoisia matkan varrelle osuneita olivat: kaulushaikara
1soidintava + 2 nähtyä, pikkutikka 6 soidintavaa, harmaasorsapari,
uivelo 26 ja punasotka 46. Vielä ei pussitiaista, eikä härkälintuja.
Pitäisiköhän nokikanasta olla huolissaan, vain 17 havaittua yksilöä!

Ihan kaikkien veneilijöiden syyshommat eivät ehtineet ajoissa.

Koko Pihlavanlahti avoinna, kuten pääosa juopien reunoistakin. Jokivesi
aika korkealla eli vain niukasti lietteitä. Taustalla Sådö ja
Varpukarit.

Koskeloita on alkanut taas kertyä Pihlavanalahden suulle. Lähes
pelkästään isokoskeloita, joukossa tänään 6 tukkakoskeloa, kuvassa
kaksi koirasta yläkulmissa.

Yksittäisiä isokoskeloita oli myös uomissa.

Varpukarien pohjoisreunalla vielä rannoissa kapealti jäätä - vähiin käy.

Kaikkia mielenkiintoisia osuu silmään. Kesäillan viihdykkeeksi.

Yksinäinen merimetso oli pahasti erehtynyt koloniasta, kun koetti
löytää harmaahaikaroiden joukosta omiaan.

Jannella on sitten tarkka silmä. Päivän toinen kaulushaikara löytyi 20
solmun nopeudesta. Tästäkään sitä ei ole helppo huomata.

Tästä ehkä vähän helpompi. Kaulushaikara luottaa vahvasti suojaväriinsä.

Fäärttinjuovan mökkitunnelmia.

Ja maihin...
Kokemäenjoen
suisto,
Pori,
Finland, 23.4.2018
Weblokit
Copyright,
2018
Antti J. Lind