Viisi jallua,
Teemuluoto, Pori, 15.5.2018
Weblokit
Aamupäivällä
Teemuluodon lintutornissa staijjailun aikana tupsahti Kunnanlaiturin
puoleisen metsän reunasta viiden jalohaikaran parvi. Linnut laskivat
muutaman sadan metrin päähän tornin luoteispuolelle jääden hyvin
näkösälle. Harmaahaikarat hätistelivät tulijoita vähän väliä ja parvi
siirtyi hetken kulttua Keskussantojen puolelle, johon linnut jäivät
ruokailemaan poistuessani parin tunnin kulttua.
Tiira-lintutietopalvelun mukaan, ilmeisesti sama parvi oli aamulla
ollut paikallisena Leveäkarilla.
Viidellä linnuista oli tummat nokat ja yhdellä keltainen. Keltainen
nokka viittaa nuoreen, ei pesimäpuvussa olevaan lintuun. Tumma nokka
taas jalohaikaran juhlapukuun. Tänä keväänä on jalohaikaroita on
näkynyt Suomessa ja myöskin Porissa runsaasti, pääosin yksittäisiä tai
kahden linnun parvia. Suomesta ei vielä tunneta jalohaikaran pesintään,
mutta ei tarvitse kovinkaan kummallinen ennustaja olla, että voi sen
sanoa tapahtuvat lähivuosina, jollei jo tänä vuonna.

Koko viiden parvi yhteiskuvassa, lintujen laskeuduttua tornin edustalle. Yhteiskuvassa myös muutama harmaahaikara.

Yhdellä linnuista oli keltainen nokka, kun muilla taas tumma.

Yhden tummanokkaisen koipien punertava sekä nokan ja silmän välisen
alueen vihertävä väri pisti silmään. Voisi viitata johonkin eri rotuun,
ei kuitenkaan puhtaaseen sellaiseen.
Teemuluoto,
Pori,
Finland, 15.5.2018
Weblokit
Copyright,
2018
Antti J. Lind