Laulujoutsenten pesä jäi kuiville, Ooviiki, Pori, 26.5.2018
Weblokit
Ooviikin lintutornin edustalle rakensi laulujoutsenpari pesän. Pesä rakennettiin korkean saarekkeen päälle, veden ympäröimälle alueelle. Pesään tehtiin vielä vähän korotusta vedennousun varalle. Kevään korkeapaineet tekivät tepposet ja lähes koko toukokuun pesä on ollut kuivilla ja suorassa maayhteydessä. Tänään merivesi oli miinuksella 35cm, mutta on käynyt jopa -55cm:ssä.

Laulujoutsenilla on ollut vahdittavaa, varsinkin kun kohtalaisen kokoinen, yli 120 yksilöä, luppokurkiparvi viettää usein aikaansa Ooviikin lahdella. Voi vain arvata, miten supikoirat ja ketut katselevat hämärän aikaan pesän sijaintia. Vielä näyttää laulujoutsenien valvonta toimineen ja eiköhän poikaset viikon sisään jo kuoriudukkin. Toivotetaan onnea!


Kurki lähestyy pesää

Yksinäinen kurki lähestyy pesää ja vapaavuorolla oleva laulujoutsen saapuu juoksujalkaa paikalle.


Kurkea häädetään

Uhkaus on paras puolustus. Kurkikin joutuu pariin kertaan harkitsemaan.


Kurki hoidettu, tilanne ohi

Tilanne ohi tällä kertaa. Kurki luovuttaa ja rauha palaa pesän läheisyyteen.




Ooviiki, Pori, Finland, 26.5.2018
Weblokit
Copyright, 2018  Antti J. Lind