Kalakämppäkatsaus, pohjoissaaristo, Pori, 31.5.2018
Weblokit
Taitaakin edellisestä Porin pohjoissaariston kalakämppäkatsauksesta ehtinyt kulumaan jo vuoden päivät. No pitää tilanne päivittää ajantasalle. Kiertelin tänään länsi- ja pohjoissaaristoa ja samassa yhteydessä tuli dokumentoitua saariston kalakämpät ja niiden nykytila. Keli hyvinkin kesäinen; lähes tyyntä, kirkas auringonpaiste ja lämpöäkin riittävästi. Tänäänkään lämpöväreily ei unohtanut.

Linturintamalla pääosin pesimälinnustoa. Aamulla hieman merellä liikkeellä mustalintuja, pilkkasiipiä ja telkkiä. Paikallisena myös vajaa tuhat telkkää ja haahkoja vähän niukemmin. Pari merihanhi- ja haahkapoikuetta osui silmään. Päivän parhaista havainnoista vastasivat jälleen kahlaajat: suosirri+määrittämättömät pienet kahlaajat 340m, isosirri 20 hetken paikallisena, tundrakurmitsa 45 hetken paikallisena ja yksinäinen pikkukuovi pohjoiseen.


Munakari

Munakarin kunnostettu kämppä ja käyntisatama. Laituria oli lähiaikoina joku käyttänyt lahjakkaasti silakkaverkkojen putsaamiseen. Ei mikään kovin kiva yllätys kävijöille.


Maa-Kasakka

Maa-Kasakassa näyttää edelleen samalta, kuin parina menneenä vuotenakin. Uudelleenrakennus ei onneksi ole paljoa edennyt. Kämpän sisätiloissa näytti isokoskelo hautovan munia.


Steenkumppoosi, eteläinen

Steenkumpposin eteläisempi kämppä. Tämä taitaa olla pohjoissaariston kalakämpistä parhaimmassa kunnossa oleva. Rauhallisen näköistä.


Steenkumppoosi, pohjoinen

Steenkumppoosin pohjoisempi kämppä. Rapistuu hiljalleen, vielä kuitenkin kasassa ja jotenkin vedenpitävä. Sauna vetelee jo viimeisiään.


Maa-Pöksy

Yllättävästi Maa-Pöksyn kämppä vain sinnittelee. Katto on vielä ehjä. Sisällä pesii isokoskelo ja haarapääsky.


Ja maihin...

Ja maihin...



Pohjoissaaristo, Pori, Finland, 31.5.2018
Weblokit
Copyright, 2018  Antti J. Lind