Kotilahden ulkosaarissa, Preiviikinlahti, Pori, 13.6.2018
Weblokit
Yöretken jälkeen vähän päivemmällä kiertämässä Preiviikinlahden uloimpia saaria. Keli hyvin kesäinen: lähes tyyntä puoleenpäivään, aurinkoista ja lämpöäkin ihan riittävän paljon. Iltapäivällä pientä merituulta. Rantautumispaikat vielä tähän aikaan vuodesta aika niukassa, jotta ei turhaan pesintöjä häiritä. Poikkesimme maissa Svartgrundissa, Santakarissa, Outoorissa, Kallioluodossa ja Ykspihlajassa.

Retken lajina telkkä. Parvia tuntui olevan vähän joka puolella, yhteensä laskeskelin minimissään 5200. Kyhmyjoutsenia sulkasatoparvissa reilu 210. Haahkoilla jonkin verran poikasia, huomattavasti enemmän kuin viime vuonna. Lokkeja normaalin oloisesti. Tiiroilla ja kahlaajilla näyttä olevan huono pesimävuosi tai sitten ne eivät ole Preiviikinlahden saarissa. Pikkulintuja vähän, kuten päiväaikaan pitääkin.


Svartgrund, Ulko-Harmaa ja Outoorin saariryhmä

Telkät ja kyhmyjoutsenet pääasiassa Harmaiden-saariryhmän läheisyydessä. Vasemmalla Svartgrundin pohjoisranta ja oikealla Ulko-Harmaat. Kauempana Outoorin saariryhmä ja horisontissa Tahkoluodon tuuli- ja hiilivoimalat.


Telkkiä

Osa yhdestä päivän telkkäparvista.


Santakarin itäkärki

Korkeapaineessa merivesi edelleenkin alhaalla, -35cm. Santakarin itäkärki.


Santakarin sisäranta

Santakarin sisäbeach. Horisontissa Tahkoluodon voimalat.


Suokukot

Kahlaajilla on jo täysi syysmuutto käynnisssä. Santakarin särkällä kolme suokukkoa: 2 koirasta ja yksi naaras.


Outoorin saariryhmä

Outoorin saariryhmä yläilmoista. Edustalla Kallioluoto, oikealla Outoori ja keskellä Santakari.


Ja maihin...

Ja maihin...




Preiviikinlahti, Pori, Finland, 13.6.2018
Weblokit
Copyright, 2018  Antti J. Lind